Derby della Mole: Juventus – Torino 3-0

Juventus lähti otteluun takanaan niukka tappio Milanille, kun Torino taas pyrki rakentamaan viime viikkoisen Fiorentina-tasurin perustuksille.

Juven aloituksessa vaihtuu viisi pelaajaa Milan-ottelun jälkeen. Lichtsteiner palasi loukkaantumisen jälkeen ja korvasi Mauricio Islan, Quagliarella sai tehdä tilaa Giaccherinille, Pogba tuli Vidalin paikalle, De Ceglie sivuutti Caceresin ja Asamoah sai jäädä penkille Giovincon palatessa avaukseen.

Gianpiero Ventura juoksutti FC Torinon Derby della Moleen täsmälleen samalla aloituksella kuin vajaa viikko sitten kotipelissä Fiorentinaa vastaan.

Juven aloituksessa oli monta muutosta – Torinolla ei yhtään.

Juven alakerta

Juven aloitus tarjoaa siis ryhmityksestä lähtien paljon yllätyksiä. Tuttu ja toistaiseksi mukavasti kauden mittaan toiminut 3-5-2 sai väistyä 4-3-3:n tieltä. Syitä tähän ryhmityksen vaihtoon lienee muutamia, joskin varmin tieto on vain Antonio Conten hallussa.

Ensinnäkin vakiokalustoon vasemman laitapakin Giorgio Chiellinin poissaolo loukkaantumisen vuoksi kolmen alakerrasta on osoittautunut Juvelle odotetun ongelmalliseksi. Milania vastaan Chiellinin paikalla nähtiin Martin Caceres, joka on yleisimmin operoinut sivurajalla viiden keskinkentän linjassa wing-backin roolissa ja sielläkin useimmiten vaihtomiehenä. Kolmen topparin alakerrassa Caceresin esitys Milania vastaan ei siis Antonio Conten mielestä liene ollut tarpeeksi laadukas.

Myös vastustajan pelaaminen on tässä kohtaa otettava huomioon yhtenä vaikuttavana tekijänä. Neljän linjaan sopeutuminen voitaneen nähdä myös Conten tapana reagoida Torinon hyvään esitykseen viime ottelussa Fiorentinaa vastaan, jolloin sen vahvan energinen 4-4-2 tuotti yllättävän suuria vaikeuksia Vincenzo Montellan Violan (ja siis Conten Juven!) käyttämälle 3-5-2:lle. Varsinkin Torinon laitapelaajien (Santana & Cerci) ennakkoluulottomat esitykset aiheuttivat ongelmia puolustussuuntaan Violan laitapelaajille Quadradolle ja Pasqualelle, jotka taas pallollisina joutuvat useasti laidalla 2v1- alivoimatilanteisin Torinon hyvin toimivaa tuplaprässiä vastaan (laitapelaaja + laitapakki).

Pyörivä keskusta – uhka kaukaa

Ottelun alkupuolisko on hyvin tunnustelevaa pelaamista eikä kumpikaan joukkue saa kunnollista otetta pelitapahtumista. Juven parhaat maalintekopaikat siunaantuvat lupaavalle Paul Pogballe, joka yrittää pari kertaa kaukaa ja laukookin tulisesti. Tämäkin kertoo olennaista ottelusta: Torino puolustaa tiiviisti eikä Juve löydä tilaa linjojen välistä. Näin ollen ratkaisuja pitää hakea sieltä missä tilaa on – kauempana maalista,  toisen linjan etupuolelta.

Huomionarvoista on Juventuksen keskustakolmion roolitukset. Ensimmäisen jakson puolivälin tietämillä tulee vaihe, jonka aikana kaikki kolmikosta Pirlo, Pogba ja Marchisio nähdään tekemässä melkein kaikkea mahdollista (mm. tekemässä juoksuja hyökkäyssuunnan syvyyteen sekä makaamassa syvällä omalla alueella oman joukkueen hyökätessä). Tämä voi olla harkittua (esim. Pirlon roolin ajoittainen sekoittaminen vastustajan pelin sekoittamistarkoituksessa) tai pelaajille täysin luonnollista ”hallittua kaaosta”, jonka aikana myös valmentaja miettii ihmeissään kentällä näkemiään asioita. Veikkaan kuitenkin ensimmäistä.

Toinen jakso

Ensimmäisen jakson loppupuolella Torinon saama ulosajo muuttaa ratkaisevasti pelin luonnetta ja tämä tulee ottaa tietenkin huomioon myös taktisten elementtien tulkinnassa. Ventura reagoi ulosajoon hyvin ortodoksisella tavalla ja ottaa pois toisen hyökkääjänsä (aavistuksen Bianchin alapuolella pelanneen Meggiorinin) topparin (Di Cesare) korvatessa ulosajatun topparin (Glik). Näin ollen Torino ryhmittyy alivoimalla selkeään 4-4-1- muodostelmaan.

Toiselle jaksolle Conte tekee ratkaisevan pelaajavaihdon ja Juven laitapakit pelaavat selvästi rohkeammin ylöspäin.

Asetelma ottelulle on siis tässä kohtaa selvä ja Juve aloittaa painostuksen heti toisen jakson alusta asti. Puoliajalla Giaccherinin tilalle kentälle vaihdettu Bendtner osoittautuu loistavaksi vaihdoksi – ei suinkaan kuitenkaan Bentdnerin vuoksi vaan syystä, että Vucinic siirtyy vaihdon myötä pois keskushyökkääjän paikalta vasemmalle laidalle kolmen hyökkääjän yläkerrassa, Giovincon vaihtaessa ensimmäisen jakson vaihtelun jälkeen pysyvästi vasemmalle laidalle.

Tässä tulee esiin myös 4-3-3:n etu nimenomaan hyökäyspäässä verrattuna 3-5-2:seen (varsinkin kun pelataan ylivoimalla ja/tai halutaan satsata enemmän hyökkäykseen). Keskustan 3v2- ylivoima tekee tuhojaan keskustassa ja pakottaa Torinon laitakeskikenttiä (Santana & Cerci) hieman lähemmäs keskustaa, jonka seurauksena laidoille muodostuu monesti vähintään 1v1-tilanteita (tai 2v1!) Juven hyville haastajille (Vucinic & Giovinco).

Hyökkäävien laitapakkien etu suhteessa wingbackeihin on tässä kohtaa selvä, sillä laidoilla voidaan siis muodostaa varsin mutkattomasti ylivoimatilanteita (esim. takaakierrolla ja pelaajia jää ainakin yksi enemmän maalintekoalueille vrt. 3 pelaajan alakerta), joita Juve käyttääkin tehokkaasti.

Ensimmäinen maali on tyyppiesimerkki tästä: kun Giovinco antaa oikealta laidalta ratkaisevan keskityksen on Lichtsteiner jo tulossa hänen takaansa muodostamaan mahdollista 2v1:stä laitapakille, joka näin ollen ei voi lähteä yrittämään riistoa. Giovinco saa siis tarpeeksi tilaa laittaa loistavan pallon takatolpalle, jonne tyypillisen syvyysjuoksunsa tehnyt Claudio Marchisio nousee ja puskee pallon maaliin.

Myös toisessa maalissa tilanne rakentuu laidalla. Vucinic pääsee kuljettamaan 1v1- tilanteessa (jonne laitapakiksi kentälle vaihdettu Asamoah on hyvää vauhtia tulossa muodostamaan 2v1- tilannetta) tempokuljetuksella keskustaan ja syöttää loistavasti kentän läpi koko Torinon puolustuslinjan edestä (very dangerous!) Giovincolle, joka lataa 2-0.

Muutenkin Vucinicin rooli on ottelun kannalta merkittävä. Hän tarjoilee kolmannen maalin syötön (jota edeltään Matrin keskitys laidalta – Lichtsteiner tekemässä samanaikaista takaakiertoa!) elegantisti rinnallaan Marchisiolle ja tämän lisäksi järjestelee tätä ennen loistapaikat sekä Bendtnerille että Pogballe. Vucinicin rooli muuttuu oleellisesti hänen siirtyessä keskeltä laidalle: varsinkin alivoimaa vastaan pelattaessa korostuu ylimääräinen tila laidalla (normaalistikin joukkueet haluavat puolustaa keskustan alueita tarkemmin!), jonka montenegrolainen pystyy hyödyntämään loistavilla tempokuljetuksillaan ja kehonhallinnallaan (painon siirto vauhdissa puolelta toiselle) ja näin ollen tekemään eroa kentällä. Hänen pelaamisensa näyttää parhaimmillaan sekä nopealta että hitaalta – samanaikaisesti. Vain hyvä pelaaja pystyy hidastamaan peliä pallo jalassaan vastustajan hyökkäysalueellaan – ilman pelkoa turhasta kiireestä ja häsellyksestä. Se, jos mikä on sitä taitoa!

Loppupäätelmät

Ottelun eräänlaisena kulminaatiopisteenä voidaan tietenkin pitää Glikin saamaa punaista korttia ottelun 36. minuutilla, joka kieltämättä ratkaisi pelin kulun lopullisesti. Siitä huolimatta Juventukselle jäi ottelussa vielä tekemistä eikä ollut sattumaa miten maalit lopulta tulivat. Se, että kaikki kolme maalia noudattivat samaa kaavaa (ylivoiman muodostaminen laidalla), kertoo olennaisen joukkueen taktisesta tiedostamisesta sekä valmennuksen laadusta.

Vucinicin siirtyminen laidalle muutti pelin kulkua ja teki Juvesta vaarallisemman oikeilla alueilla.

Ylivoimalla pelaaminen ei välttämättä antanut realistista kuvaa Juven käyttämän neljän alakerran toimivuudesta, mutta roolitukset näyttivät ainakin napsuvan kivasti kohdilleen pelin edetessä ja keskustan kolmionkin pelaaminen oli toisella jaksolla selvästi ensimmäistä jaksoa stabiilimpaa sekä tietenkin myö kontrolloidumpaa.

Mielenkiinnolla jäädään seuraamaan millaisella ryhmityksellä Juve pelaa ensi viikolla vierasottelussa Palermoa vastaan, kun Antonio Conte palaa toimitsijakieltonsa jälkeen sivurajan tälle puolen tositoimiin.

Harmi Torinon (ja koko ottelun!) kannalta, että peli lässähti hieman odotetusti aikaiseen ulosajoon. Torino on ehdottamasti seuraamisen arvoinen joukkue ja varsinkin Santanan pirteät esitykset vasemmalla laidalla ovat herättäneet kiinnostukseni (lieköhän siirto isompaan seuraan tulossa, kenties jo tammikuussa!) Kaiken kaikkiaan Torinon aktiivisen positiviinen 4-4-2 on jälleen kerran piristävä ilmestys taktisesti erittäin värikkääseen Serie A:han, josta tällä hetkellä näyttäisi muodostuvan myös viihdearvoltaan varsin jännittävä sarja. Vaikka sehän on tietysti tässä kontekstissa täysin toisarvoista.