Tiede

Tapaustutkimus: Juniorijalkapallon sosiaaliset ulottuvuudet

Yleisesti vallitseva käsitys jalkapallon (ja ylipäätään joukkueurheilun) sosiaalistavasta vaikutuksesta on kimurantti. Uskotaan, että kollektiiviin kuuluminen ja sen toimintatapoihin mukautuminen lisäävät lapsen (tai aikuisen?) kykyjä toimia sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa. Onko todella näin vai voidaanko väittää, että itse peli ja toimintaympäristö ei vaikuta sosiaalisen kompetenssin rakentumiseen? Onko joukkueurheilijoilla muita korkeampi sosiaalinen status ryhmässä tai onko heillä muita laadukkaammat sosiaaliset taidot? Näihin mieltäni suuresti askarruttaneihin kysymyksiin  hain vastauksia tekemässäni tutkimuksessa.

Teoreettinen viitekehys

Tutkimukseni keskiössä oli kaksi käsitettä: sosiaalinen kompetenssi ja sosiaalinen status.

Sosiaalisen kompetenssin käsitteellä tarkoitetaan pätevyyttä sosiaalisen toiminnan alueella. Se on yksilön kykyä hyödyntää erilaisten sosiaalisten tilanteiden luomia mahdollisuuksia omien henkilökohtaisten tavoitteiden saavuttamiseksi siten, että positiiviset vuorovaikutussuhteet muihin säilyvät. Yksilö tarvitsee sosiaalista kompetenssia tullakseen hyväksytyksi ryhmän jäseneksi ja pärjätäkseen sosiaalisissa tilanteissa. Sen avulla ihminen integroituu osaksi yhteiskuntaa ja muodostaa sosiaalisia suhteita toisiin ihmisiin. (Kaukiainen ym. 2005, Poikkeus 1995, Salmivalli 2005.)

Sosiaalisen komptenssin käsite on kuitenkin hyvin laaja ja sitä on esitelty kirjallisuudessa ja tutkimuksissa hyvin monesta eri näkökulmasta. Vaikkakaan yleisesti hyväksyttyyn määritelmään ei ole päästy, on sosiaalisen kompetenssin keskeisimpänä määritelmänä tavallisesti pidetty yksilön vuorovaikutuksen laatua: kykyä tuottaa positiivisia reaktioita ja vastaavasti välttää negatiivisia reaktioita. Sosiaalisesti taitavat (kompetentit) yksilöt osaavat siis käyttäytyä tavalla, joka tuottaa positiivisia reaktioita eli on muiden mielestä hyväksyttävää. Tällaiseen käyttäytymiseen vaaditaan sosioemotionaalisia ja sosiokognitiivisia taitoja, sosiaalisia taitoja ja sosiaalista hyväksyntää. (Laine 2005.)

Sosiaalisella statuksella tarkoitetaan yksilön asemaa jonkin ryhmän sisällä. Kaikista ryhmistä (perhe, koululuokka, joukkue) on löydettävissä jonkinlainen sosiaalinen rakenne ja kaikilla ryhmän jäsenillä on siinä jokin status, asema. Sosiaalisella rakenteella tarkoitetaan ryhmän jäsenten erilaisten sosiaalisten asemien muodostamaa keskinäistä suhdetta. Sosiaalisen aseman perusteella on mahdollista erottaa ryhmän jäsenien erilaisia rooleja. Aho (1979) kuvailee sosiaalista rakennetta järjestelmäksi, joka kuvastaa ryhmän jäsenien suhtautumista toisiinsa. Kyseessä on siis hierarkkinen arvojärjestelmä, johon yksilöt asettuvat sen mukaisesti kuinka paljon heitä vertaistensa keskuudessa arvostetaan tai ei arvosteta.(Laine 1997 ja Aho 1979.)

Tutkimusasetelma

Tutkimukseni kaksi keskeisintä kysymystä olivat:

1. Minkäläinen on jalkapalloa harrastavien oppilaiden sosiaalinen asema ja sosiaalinen kompetenssi tutkimukseen osallistuneissa luokkahuoneissa?

2. Eroavatko jalkapalloa harrastavat oppilaat muista oppilaista sosiaalisen asemansa tai sosiaalisen kompetenssinsa perusteella?

Tutkimusaineisto kerättiin tammikuussa 2011 yhdessä suuressa helsinkiläisessä yhtenäiskoulussa, jossa on luokka-asteita ensimmäisestä luokasta aina lukion viimeiseen luokkaan asti. Rajasin aineistoni koskemaan oppilaita luokka-asteilta 3-6 ja täten tutkimukseen osallistui yhteensä 172 oppilasta. Tutkimukseen osallistuneista oppilaista 34 harrasti jalkapalloa joukkueessa.

Käytin tutkimuksessani sosiometrista tutkimusmenetelmää, jolla tarkoitetaan ryhmissä tapahtuvien sosiaalisten valintojen tutkimusta. Tämänkaltaista tutkimusotetta on käytetty yleisesti kasvatustieteellisessä tutkimuksessa tutkittaessa lapsen sosiaalista asemaa ryhmässä. Sosiometriset tutkimusmenetelmät soveltuvat erityisesti ryhmän sisäisen rakenteen tutkimiseen ja täten ne soveltuvat siis hyvin muun muassa luokkahuoneen sosiaalisen rakenteen tutkimiseen. (Wu ym 2001, Hayvren & Hymel 1984, Repo 2007.)

Tutkimukseni oli sosiometriselta tasoltaan nominaaliasteikollinen sosiometrinen mittaus, joka perustuu saadun aineiston luokitteluun ja kuvaamiseen. Siinä muuttujien saamia arvoja luokitellaan niiden sisältöä kuvaavilla nimillä. Tässä tapauksessa saatua aineisto luokitellaan ja kuvataan siis oppilaiden sosiaalisilla statuksilla, kuten esimerkiksi suosittuina ja torjuttuina. Tämänkaltaisen nominaaliasteikollisen analyysin yhteydessä puhutaan usein laadullisesta analyysistä, mutta kyseessä on kuitenkin kvantitatiivisen perinteeseen kuuluva tutkimusmetodi. (Repo 2007)

Oppilaiden sosiaalisen aseman laskemisen perustana käytin Coien ja Dodgen (1983) kehittelemää menetelmää, jota on käytetty monissa aikaisemmissakin samankaltaisissa tutkimuksissa (esim. Crick & Ladd, 1993; Eronen & Nurmi, 2001). Sen pohjana on positiivisten ja negatiivisten nimeämisten pohjalta suoritettava miellyttävyyspisteiden laskeminen, joiden perusteella oppilaat voidaan luokitella kaksiulotteisen kategorian mukaisesti suosittuihin, torjuttuihin, keskimääräisessä asemassa oleviin, ristiriitaisessa asemassa oleviin ja huomiotta jääneisiin oppilaisiin. Luokitukset perustuivat luokkakohtaisesti standardoituihin miellyttävyys ja vaikuttavuus pistemääriin. (Coie ym. 1982.)

Sosiaalisen kompetenssin mittaamisessa käytin mittari nimeltään MASK (MonitatahoArviointi Sosiaalisesta Kompetenssista). Kyseessä on tutkimusmenetelmä, jonka avulla on mahdollista arvioida oppilaan sosiaalista kompetenssia. Kaukiaisen, Junttilan, Kinnusen ja Vauraan (2005) suunnittelema menetelmä on kehitetty osana Suomen Akatemian ja Turun yliopiston Oppimistutkimuksen keskuksen rahoittamaa Merkitystä etsimässä- projektia ja se pohjautuu amerikkalaisen psykologian tohtorin Kenneth Merrellin (1993) työryhmän kehittämään arviointimenetelmään School Social Behavior Scale (SSBS).

MASK-testi koostuu oppilaiden omista (itsearviointi) sekä opettajan että muiden oppilaiden (toveriarviointi) tekemistä arvioinneista, joiden pohjalta voidaan selvittää oppilaan sosiaalista kompetenssia. Testi mittaa oppilaan kompetenssia neljällä eri osa-alueella,: yhteistyötaidoissa, empatiassa, impulsiivisuudessa sekä häiritsevyydessä. Tässä kyseissä tutkimuksessa käytin sosiaalisen kompetenssin mittaamisessa ainoastaan oppilaiden toteuttamia toveriarviointeja, jotta nimenomaisesti mittauksen sosiaalinen luonne nousisi keskiöön.

Tulokset

Sosiaalinen status

Jalkapalloa harrastavien oppilaiden sosiaaliset statukset ryhmässä (koululuokassa) jakautuivat lähes identtisesti muiden oppilaiden kanssa. Eroa jalkapalloilijoiden ja muiden oppilaiden välillä ei siis tilastollisesti merkittävästi ollut. Jalkapallon harrastaminen ei siis ainakaan tässä tutkimuksessa merkinnyt sosiaalisesti korkeampaa sosiaalista statusta ryhmässä. Oppilaiden sosiaalista statusta ryhmässä kuvaava sanallinen luokittelu tehtiin Coien ja Dodgen (1983) menetelmiin perustuen.

Ryhmä

Suositut

Torjutut

Keskimääräi

nen asema

Ristiriitainen

asema

Huomiotta

jätetyt

Jalkapallon

harrastajat (n=34)

 29,4% (n=10)

17,7% (n=6)

50 % (n=17)

 2,9% (n=1)

0

     

Muut

(n=138)

 29% (n=40)

 17,4% (n=24)

 50% (n=69)

 3,6% (n=5)

0

Sanallisten luokitteluiden taustalla vaikutti ns. SP-arvo (Social Preference), joka kertoo yksilön arvostuksesta ryhmän sisällä. Mitä suurempi se on, sitä suurempi on arvostus. Lähelle nollaa asettuva arvo kuvaa keskimääräistä asemaa ryhmässä. Jalkapalloilijoiden SP-arvojen keskiarvo oli 0,049 muiden oppilaiden vastaavan arvon ollessa – 0,124.  Mittasin jalkapalloilijoiden ja muiden oppilaiden SP-arvojen eroja riippumattomien muuttujien t-testillä [T-testiä on tarkoituksenmukaista käyttää, kun halutaan selvittää poikkeavatko kaksi ryhmää toisistaan jonkin ominaisuuden suhteen (Nummenmaa 2004.)] ja saamani tulos ehdotti, että tilastollisesti erittäin merkitsevää  (p<0.01) eroa ei sosiaalisen miellyttävyyden SP-arvon keskiarvoissa jalkapalloilijoiden ja muiden oppilaiden välillä synny (t =0,196 ja p =0,845) .

Sosiaalinen miellyttävyys

n

ka

kh

t

df

p

jalkapalloilijat

34

,0494

1,60439

,196

170

,845

muut

138

-,0124

1,65353

Sosiaalinen kompetenssi

Oppilaiden sosiaalista kompetenssia mitattiin siis MASK-testillä (Kaukiainen ym. 2005), joka mittaa sosiaalista kompetenssia neljällä eri osa-alueella: yhteistyötaidoissa, empatiassa, impulsiivisuudessa sekä häiritsevyydessä. MASK-testissä on mahdollista mitata oppilaiden sosiaalista kompetenssia myös kolmen eri tahon toimesta: itsearvioinnilla, opettajan arviolla sekä toveriarvioinnilla. Käytin tässä tutkimuksessa oppilaiden sosiaalisen kompetenssin kuvaajana vain toveriarviointeihin perustuneita lukuarvoja eli tässä tutkimuksessa yksittäisen oppilaiden sosiaalinen kompetenssi perustuu luokkatovereiden tekemiin arvioihin.

Jalkapalloilijoiden ja muiden oppilaiden MASK-testin pistekeskiarvojen vertailussa löytyi yksi hyvin lähelle tilastollista merkittävyyttä oleva eroavaisuus (p=0.011).  Tuloksen mukaan voidaan varovasti ehdottaa, että jalkapalloilijoilla oli hieman enemmän häiritsevyyttä kuin muilla oppilailla. Tulokseen tulee kuitenkin suhtautua suurella varovaisuudella, sillä se ei täytä tilastolliselle merkitsevyydellä esitettyä rajaa p>0.01, vaikka hyvin lähelle tätä pääseekin.  Eron voidaan sanoa tilastollisesti melkein merkitsevä (p<0.05), mutta varsinaisena tutkimustuloksena ei sitä voida pitää. Muiden osa-alueiden suhteen ryhmien välillä ei löytynyt millään lailla tilastollisia merkitseviä eroja MASK-testin pistekeskiarvoissa.

Vaikka jokaisen tutkimuksessa mukana olevan oppilaan kompetenssia arvioitiin neljältä eri osa-alueelta yli 20:n oppilaan toimesta, ei tilastollisesti merkittäviä eroja näiden kahden ryhmän välille t-testissä siis syntynyt. Tästä voidaan tehdä johtopäätös, että jalkapallon harrastajien sosiaalisen kompetenssin keskiarvot, niillä neljällä osa-alueella jota MASK-testillä mitattiin, eivät poikkea muiden oppilaiden keskiarvoista tilastollisesti merkittävällä tavalla. Eli jalkapallloilijat eivät erotu muista oppilaista sosiaalisen kompetenssinsa perusteella.

 

Sosiaalisen kompetenssin pistekeskiarvot ryhmien kesken

Harrastus

n

ka

kh

t

df

p

yhteistyö

jalkapalloilijat

34

11,5188

1,84461

-,243

170

,808

 

muut

138

11,5984

1,67835

empatia

jalkapalloilijat

34

7,2744

1,28901

-,041

170

,967

 

muut

138

7,2826

,96671

impulsiivisyys

jalkapalloilijat

34

4,8721

,96396

1,203

170

,231

 

muut

138

4,6637

,88992

häiritsevyys

jalkapalloilijat

34

5,4021

1,11012

2,586

170

,011*

 

muut

138

4,9181

,94290

p<0.01**

Muita havaintoja

Lopuksi tutkin vielä intervalli- ja suhdeasteikollisten muuttujien välisiä riippuvuuksia Pearsonin tulomomenttikorrelaatiolla. Tutkimuksessa MASK-testillä mitattujen sosiaalisen kompetenssin neljän osa-alueen (yhteistyö, empatia, impulsiivisuus, häiritsevyys) välisistä korrelaatioista löytyi muutamia mielenkiintoisia tuloksia. Empatian ja yhteistyötaitojen välillä voidaan havaita voimakas korrelaatio (r = 0.852), joka on myös tilastollisesti merkitsevä (p = 0.00). Tämä tarkoittaa sitä, että MASK-testissä saavutettujen empatian pistemäärien kasvaessa yhteistyötaitojen pistemäärät kasvavat eli empatia ja yhteistyötaidot ovat täten positiivisesti riippuvaisia toisistaan. Myös impulsiivisuuden ja häiritsevyyden väliltä voidaan löytää tilastollisesti merkitsevä voimakas korrelaatio (r = .650, p = 0.00). Impulsiivisuudessa saavutettujen pisteiden noustessa myös häiritsevyyden pisteet nousevat tämän tutkimuksen tuloksissa.

Tuloksista erottuvat myös eräiden muuttujien väliset voimakkaat negatiiviset korrelaatiot. Empatian ja häiritsevyyden välillä vaikuttaa voimakas negatiivinen korrelaatio (r = -0.680, p =0.00) eli empatian laskiessa häiritsevyys nousee ja päinvastoin häiritsevyyden noustessa empatian pistemäärät laskevat. Samankaltainen voimakas negatiivinen korrelaatio löytyy myös yhteistyötaitojen ja häiritsevyyden väliltä (r = -0.547, p = 0.00).

Diskussio

Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia ja kuvailla jalkapalloa harrastavien oppilaiden sosiaalista asemaa erään koulun seitsemässä luokkahuoneessa. Lisäksi tällä tutkimuksella oli päämääränä tarkastella näiden jalkapalloa harrastavien oppilaiden sosiaalista kompetenssia. Näiden ulottuvuuksien lisäksi olin kiinnostunut  jalkapalloilijoiden ja muiden oppilaiden välisistä eroista luokkahuoneissa sosiaalisen aseman ja sosiaalisen kompetenssin suhteen.

Tutkimuksen tulokset voidaan tiivistää seuraavanlaisilla yhteenvedoilla. Ensinnäkin jalkapalloilijoiden sosiaalisesta statuksesta näissä seitsemässä tutkimukseen osallistuneessa luokkahuoneessa voidaan sanoa, että se ei poikennut millään tilastollisella merkitsevyydellä muista oppilaista. Eli toisin sanoen, jalkapallon harrastaminen ei merkinnyt korkeampaa tai matalampaa sosiaalista asemaa ryhmässä.

Jalkapalloilijoiden sosiaalinen kompetenssi ei poikennut millään tilastollisella merkitsevyydellä muiden oppilaiden vastaavasta. Häiritsevyydessä jalkapalloilijoiden pistekeskiarvot erosivat muista oppilaista melkein tilastollisesti merkitsevästi, mutta tulokseen tulee silti suhtautua suurella varovaisuudella. Tämän tuloksen perusteella ei voida vielä väittää, että jalkapalloilijoilla olisi tässä tutkimuksessa ollut selvästi muita oppilaita enemmän häiritsevyyttä. Eli käytännössä saatiin sama tulos kuin sosiaalisen asemankin yhteydessä: jalkapallon harrastaminen ei tässä tutkimuksessa merkitse korkeampia tai matalampia pisteitä sosiaalisen kompetenssin osa-alueilla.

Tulosten takana: Jalkapalloilijoiden sosiaalinen kompetenssi

Kun ajatellaan joukkuepelejä ja niiden lainalaisuuksia, tulee oitis mieleen joukkueen rakenne. Harva joukkue on täysin homogeeninen. Esimerkiksi huippuammattilaisseuroissa ulkoisesti hyvin paljon toisiaan muistuttavat atleettiset yksilöt eroavat paljonkin toisistaan henkisiltä ominaisuuksiltaan. Osa pelaajista on kaikkensa joukkueen eteen tekeviä, nöyriä raatajia, osa taas itsekkäitä narsisteja, jotka haluavat ruokkia vain omaa maalinälkäänsä riippumatta joukkueen menestyksestä. Kaikkia näitä persoonia kuitenkin tarvitaan hyvässä joukkueessa.

Vaikkakaan tutkimukseen osallistuneet oppilaat eivät ikänsäkään puolesta voi vielä olla ammattimaisten huippujoukkueiden jäseniä, löytyy vastaavia rooleja myös juniorijoukkueiden keskuudesta. Tältä kantilta ajateltuna ei liene siis mitenkään eriskummallista, etteivät jalkapalloilijat erotu tässä tutkimuksessa muista oppilaista. Ei voitane ajatella, tämänkään tutkimuksen perusteella, että jalkapalloilijoilla olisi jotain henkisiä ominaispiirteitä, joiden vuoksi he erottuisivat muista yksilöistä sosiaalisen kompetenssinsa osalta.

Jalkapallon pelaaminen ei siis varsinaisesti edellytä pelaajilta mitään tiettyjä sosiaalisia taitoja ja joissain tilanteissa niistä voi jopa olla haittaakin. Hyvän jalkapalloilijan ei varmastikaan tarvitse olla yhteistyötaidoiltaan loistava eikä korkea empatiakykykään paranna hänen peliesityksiään kentällä. Kun pelataan voitosta, taito ja pelikäsitys ovat ratkaisevia, eivät sosiaaliset taidot. Ei voitane myöskään ajatella, että jalkapallon pelaaminen vaatisi tai saati sitten kasvattaisi pelaajien sosiaalisia taitoja.

Jonkin tutkimustulosten yhteydessä muistan lukeneeni väitteen, jonka mukaan kilpaurheilua harrastavien lasten käsitykset oikeudenmukaisuudesta ja etiikasta olisivat jäljessä ”tavallisten” lasten kehityksestä. Kilpailu ja voittamiseen pyrkiminen saattavat olla näin ajateltuna jopa osittain haitallinenkin kasvuympäristö lapsille. Näin ollen myöskään sosiaalisen kompetenssin osalta ei voitane ajatella, että jalkapallo jollain tapaa parantaisi lasten sosiaalisia taitoja. Näin ajateltuna, tässä tutkimuksessa saavutetut tulokset sosiaalisen kompetenssin osalta tunnu mitenkään poikkeavilta.

Tässä tutkimuksessa sosiaalista kompetenssia mitattiin siis MASK-testillä, jolla oli mahdollista selvittää oppilaiden toisilleen antamia pisteitä neljällä eri osa-alueella. Tämän kaltaisen mittauksen yhteydessä on syytä muistaa, että toisten oppilaiden tekemiä arvioita ei voitane pitää yhtenä totuutena. Kuten muun muassa Kaukiainen ym. (2005) ja Poikkeus (1995) ovat todenneet, sosiaalinen kompetenssi on aina sidonnainen johonkin kontekstiin eikä sen siitä tehtyjä tulkintoja voida erottaa asiayhteydestä.  Tässä tutkimuksessa oppilaiden sosiaalisesta kompetenssista kertovat pistemäärät perustuivat luokkatovereiden arvoihin ja näin ollen ne kertovat jotain oppilaiden sosiaalisesta kompetenssista tässä kyseissä kontekstissa eli jossain tietyssä luokkahuoneessa.

Nämä tulokset kertovat oppilaiden sosiaalisesta kompetenssista vain tässä tietyssä kontekstissa eikä niistä voida suoraan johtaa yleisempiä päätelmiä. Luokkayhteisön ulkopuolella, esimerkiksi vapaa-ajan harrastusryhmissä,  samaisten oppilaiden sosiaalinen kompetenssi saattaisi saada erilaisia ilmentymiä. Lisäksi tuloksia analysoitaessa on syytä muistaa, että oppilaiden edustama sosiaalinen kompetenssi perustui tässä tutkimuksessa vain ja ainoastaan luokkatovereiden arvioihin.

Tulosten takaa: Jalkapalloilijoiden sosiaalinen status

Tämän tutkimuksen tuloksissahan jalkapalloilijat eivät erottuneet sosiaalisen asemansa perusteella millään lailla muista oppilaista. Tässä kohtaa on nähdäkseni syytä kysyä mitä ominaisuuksia lapset toisissaan ylipäätään arvostavat? Aiemmissa tutkimuksissa (mm. Nupponen 1991 ja Wilton 2008) havaittiin, että liikunnallinen kyvykkyys ja liikunnan harrastaminen vaikuttivat oppilaiden sosiaaliseen asemaan positiivisesti. Samankaltaista sävyä ei omassa tutkimuksessa kuitenkaan esiintynyt. Yhtenä syynä tähän voidaan tietysti pitää otoksen kokoa, mutta mielestäni asiaa voitaneen selvittää myös paljon syvällisemmistä lähtökohdista.

Ensinnäkään tutkimukseni tuloksissa ei huomioitu jalkapalloilijoiden taitotasoa tai harrastuksen kestoa. Tämä pitkälti sen takia, että jo valmiiksi pienen otoskoon jakaminen yhä pienempiin ja pienempii alaryhmiin olisi tehnyt tuloksista vaikeasti analysoitavia. Nyt samassa jalkapalloilijoiden ryhmässä oli siis mukana yli 6 vuotta harrastaneita konkareita sekä vasta-alkajia. Harrastuksen keston kasvaessa pelaajille saattaa muodostua taitojen kehittyessä vahvempi laji-identiteetti ja jollain tapaa myös vahvempi itseluottamus, joka saattaisi näkyä myös suurempana arvostuksena vertaisten keskuudessa.

Voisi ajatella, että arvostus vertaisten keskuudessa kasvaa, jos pelaajan taidot ovat korkealla tasolla. Voihan tietysti olla niin, että vaikka taitoja olisikin tässä tutkimuksessa mitattu, ne eivät olisi vaikuttaneet tutkimuksen tuloksiin: jos oppilas on vertaistensa arvioissa epämiellyttävä, on hän sitä todennäköisesti huikeista lajitaidoista huolimatta, ainakin joidenkin silmissä. Koska sosiaalinen asema ryhmässä riippuu kaikkien oppilaiden tekemistä arvioista, joukossa on aina varmasti niitä, jotka eivät arvosta lajitaitoja tai liikunnallisuutta.

Noin kymmenen vuoden aikana eri alakouluissa kartuttamani työkokemuksen jäljiltä minulle on muodostunut olettamus, että yleensäkään urheilua ei enään arvosteta koululaisten keskuudessa yhtä paljon kuin joskus omassa lapsuudessani. Toki tämä käsitys voi olla värittynyt vietettyäni lapsuuteni vahvasti urheilupainotteisessa elämänpiirissä, mutta puheet nykyisestä ”pelikonsolisukupolvesta” eivät ole mielestäni täysin tuulesta temmattuja. Urheileminen ja liikunta jakautuu tämän päivän maailmassa aivan kuten kaikki muutkin aineelliset asiat: epätasaisesti. Jotkut urheilevat jo varsin nuorena (ehkä vähän liikaakin), kun taas toisille jopa koulumatkan käveleminen tuntuu ylitsepääsemättömältä ajatukselta. Mielestäni urheilu ja liikunta ovat tänä päivänä yhä vain pienemmän ja erikoistuneemman joukon elämäntapana. Urheilun ja liikunnan koko kansaa kollektiivisesti yhdistävä vaikutus on mielestäni hiljalleen katoamassa. Näin myös lasten ja nuorten keskuudessa.

Mutta niin on nähtävästi joidenkin muidenkin ominaisuuksien kohdalla. Varsin yllättävää näissä tuloksissa oli myös se, että sosiaalisen kompetenssin ja sosiaalisen aseman väliltä ei löytynyt minkäänlaista yhteyttä. Suositun oppilaan asema ei edellytä tulosten perusteella korkeaa sosiaalista kompetenssia.  Päinvastoin suositun oppilaan käyttäytyminen voi sisältää jopa häiritseviäkin piirteitä. Kaukiainen ym (2005) selittävätkin tämän kaltaisia tuloksia sillä, että oppilaat saattavat  arvostaa toistensa käyttäytymisessä sellaisia ominaisuuksia, joita sosiaalisen kompetenssin arviointimenetelmä (MASK) ei tavoita. Näin ollen oppilas voi olla vertaistensa keskuudessa pidetty, vaikkei omaisikaan mitenkään korkeaa sosiaalisen kompetenssin tasoa näillä neljällä MASK-testin mittaamalla osa-alueella.  Tämän jälkeen onkin aiheellista kysyä mistä oppilaan sosiaalinen asema sitten oikein rakentuu, jos ei se perustu sosiaaliseen kompetenssiin tai esimerkiksi liikunnalliseen olemukseen?

Kysymykseen yksiselitteisen vastauksen löytäminen lienee kuitenkin mahdotonta. Sosiometristä mittausta voidaan käyttää, kun halutaan selvittää oppilaan sosiaalista asema ryhmässä, mutta sen perusteella ei voida tehdä johtopäätöksiä aseman määräytymisen taustalla vaikuttavista tekijöistä (Aho 1979, 10). Käyttämilläni tutkimusmenetelmillä ei voida siis selittää miten oppilaan sosiaalinen asema ryhmässä rakentuu eikä se ollutkaan tutkimukseni tarkoitus. Silti on mielestäni mielenkiintoista pohtia oppilaan sosiaalisen aseman rakentumiseen mahdollisesti vaikuttavia tekijöitä, varsinkin näiden tulosten pohjalta.

Tutkimuksen tuloksia analysoitaessa on kuitenkin syytä muistaa viitekehys, jossa tutkimus toteutettiin. Tutkimukseen osallistui seitsemän luokkaa yhdeltä alakoululta ja oppilaiden  ikä vaihteli yhdeksän ja kolmentoista vuoden välillä.  Se, millä hartaudella oppilaat vastauksiinsa paneutuivat, lienee mahdotonta sanoa. Vaikkakin päällisin puolin oppilaat vastasivat keskittyneesti, päänsisäisiin prosesseihin ei voi jälkikäteen päästä käsiksi. Vastaushetkellä annetut tiedot ovat jo nyt saattaneet muuttua tai sitten eivät. Tämän kaltainen sosiometrinen mittaustapa sisältää kuitenkin nähdäkseni aina tietyn epäluotettavuuden koskien mittauksen toistettavuutta.

Mittauksen luotettavuutta sekä tulosten yleistettävyyttä voidaan pohtia loputtomiin, mutta mielestäni nämä hieman rajoittuneetkin tiedot kertovat kuitenkin jotain tämän päivän maailmasta.  Tulokset ovat nähdäkseni linjassa nyky-yhteiskuntamme arvomaailman kanssa. Jotain kai aikamme arvostuksista kertoo, että jo ensimmäisellä luokalla olevat oppilaat vertailevat keskenään älypuhelimiaan ja kulkevat hinnakkaissa merkkivaatteissaan. Kaikki haluavat idoleiksi, mutta eivät enää hiihtämällä tai palloilemalla. Kaikki haluavat ”Idolseiksi”. Toki kärjistän hieman, mutta mielestäni tämän suuntainen kehitys lasten ajattelussa on alkanut. Et ole mitään, jos et ole joku. Mikään  yksilön sisäinen ominaisuus (esimerkiksi liikunnallisuus tai taiteellisuus) ei tunnu olevan yhtä tehokas tekijä arvostuksen saavuttamiseksi vertaisten keskuudessa kuin ulkonäkö, raha tai valta: aivan kuten aikuistenkin maailmassa.

Mainokset
Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s