Elämä, Valmennus

La Lista

Monen suomalaisen valmentajan kohdalla tulee jossain vaiheessa elämää ajankohtaiseksi, jopa pakkomielteiseksi, halu lähteä kokeilemaan valmentamista ulkomailla. Tällä hetkellä ulkomailla valmentaakin jo muutamia suomalaisia – lähinnä junioritasolla.

Ulkomaille lähteminen ei varmasti ole edellytys millekään, mutta voisin oman kokemukseni perusteella sanoa sen olevan hyvin tarpeellista kaikille, jotka pohtivat omia arvojaan ja suhdettaan elämään, valmentamiseen tai oikeastaan mihin vain.

Ollessaan hetkenkin pois omasta sosiaalisesta turvaympäristöstään, pääsee ihminen kiinni omaan itseensä: mitkä asiat ovat loppujen lopuksi niitä tärkeimpiä.

Jottei tämä(kään) teksti menisi kuitenkaan liian henkeväksi, olen laatinut pienen listan muutamista omasta mielestäni tärkeistä pointeista, joita ulkomaille halajavien valmentajien tulisi ennen lähtöään tiedostaa. Tämä lista käy samalla myös lyhyenä oppimääränä ulkomailla toimivan suomalaisen valmentajan arjesta.

1. Talous

En halua olla ilonpilaaja, mutta valitettavasti tästä kohdasta ei pääse eroon ulkomaillakaan. Fakta on kuitenkin se, että rahaa tarvitaan myös ulkomailla ja kohdemaasta riippumatta sitä harvoin maksetaan ainakaan enempää kuin Suomessa – ainakaan juniorivalmentajille.

Jos olen täysin rehellinen, en olisi voinut ikinä lähteä ulkomaille valmentamaan ilman aikaisempia säästöjä: tein vuosia kahta työtä luokanopettajana sekä valmentajana ja laitoin rahaa säästöön tätä mahdollisuutta varten.

Ainakaan Milanossa ei juniorijalkapallossa raha liiku: suurimpien seurojen (AC Milan, FC Internazionale) akatemiat maksavat varmasti valmentajilleen korvauksia ja osa heistä on täysipäiväisiä, mutta voisin arvailla ettei heidänkään palkat ole lähelläkään sitä mitä esimerkiksi Suomessa maksetaan esimerkiksi junioripäälliköille. Otettakoon kuitenkin huomioon, että koulutetun luokanopettajankin palkka on täällä vain noin 1200 euroa kuukaudessa.

Seurani Accademia Internazionale Calcio pyörittää useiden satojen tuhansien liikevaihtoa, mutta valmentajan korvauksia ei makseta ja jopa heidän varusteetkin kerätään pois kauden päätteeksi (vaikka kuulemma nekin seura saa ilmaiseksi Internazionalen sponsorisopimuksen kautta). Kyllä, juniorijalkapallo on täällä bisnestä.

Valmennustyöstäni Arsenalin jalkapallokoulussa (Arsenal Soccer Schools) maksetaan korvausta tunnin mukaan ja erityisistä leiripäivistä sekä seuravierailuista voi saada jopa 50-80 euroa päivässä, mikä on täällä jo iso raha. Näin muutaman päivän mittaisista vierailusta voi saada siis jo ihan hyvin tilin. Lisäksi kaikki kustannukset katetaan koko matkan ajalta.

Tämä on ollut minulle myös hieno mahdollisuus kiertää maata ilmaiseksi: olen ollut töissä muun muassa Veneton alueella, Parmassa, Firenzessä sekä Bolognassa.

Pelkällä valmennustyöllä ei kuitenkaan siis elä. Sen kylkeen on kehitettävä esimerkiksi kaikenlaista mahdollista freelancer- hommaa. Itse olen kirjoittanut säännöllisesti muun muassa otteluanalyysejä suomalaiselle nettimedialle sekä tehnyt jotain muita pieniä sisällöntuottamiseen liittyviä tilaustöitä.

Ensimmäiset kuukaudet täällä menivät lähes kokonaan ilman tuloja, mutta vuodenvaihteen jälkeen olen parhaimmillani päässyt lähelle 800 euron kuukausituloja, kun on osunut tarpeeksi paljon hommia samalla kuukaudelle. Kun otetaan huomioon, että asunnon vuokra on 700 euroa kuussa (noin 4 km Milanon keskustasta, kalustettu asunto), ei ilman säästöjä olisi elämisestä täällä tullut juuri mitään.

Olen toki jakanut elämisen kustannuksia rakkaan avovaimoni kanssa, joka myös rahoittaa elämisensä täällä kotimaahan tehtävällä freelancer- työllä. Joten jos tällainen kuvio on mahdollinen, helpottaa maksujen jakaminen taloudellista painetta huomattavasti.

Yksi vaihtoehto ulkomailla valmentamisen rahoittamiseen on tietenkin paikalliseen palkkatyöhön meneminen. Hain täältä aluksi myös opettajan hommia kansainvälisestä koulusta, mutta pyyntö haastatteluun tuli vasta keväällä ja silloin puhuttiin jo lukuvuodesta 2017-2018.

Itselle isoin asia koko lähtemisessä oli kuitenkin ylipäätään se, että pääsisin keskittymään pelkästään jalkapalloon. Olisi ollut kuitenkin eri homma, jos olisi painanut jossain konttorilla 9-17 ja sieltä sitten harjoituksiin. Se tuli jo nähtyä Suomessa.

Mutta lähtö ulkomaille ilman säästöjäkin on siis mahdollista, jos on valmis tekemään todella paljon töitä – varsinkin jalkapallon ulkopuolella. Täten suosittelen edes pienen säästöpotin haalimista ennen koneeseen nousemista.

2. Kieli

Kohdemaasta riippumatta on äärimmäisen tärkeää osata kieltä – edes jonkun verran. Varsinkin Italian kaltaisessa maassa ei voi olettaa, että englannin kielellä tulisi pärjäämään tilanteessa kuin tilanteessa. Varsinkin italialainen jalkapallomaailma on hyvin vanhoillinen ja hyvin italialainen – kieltä ja toimintakulttuuriaan myöten.

Kieltä tai sen osaamisen tasoa ei kannata kuitenkaan pelätä. Ainakin italialaiset ovat hyvin huomaavaisia ja pyrkivät auttamaan kyllä parhaansa mukaan. Mitään erityiskohtelua ei siltä pidä odottaa: minua on kohdeltu täysin samalla tapaa kuin kaikkia muitakin valmentajia – ei poikkeuksia.

Esimerkiksi kaikki viestintä (whatsapp, sähköposti) seuran toimesta on ollut vain italiaksi eikä valmentajistakaan juuri kukaan puhu englantia. Unohtamatta tietenkään itse pelaajia: valmennuskieli on luonnollisesti italia.  Ilman edes auttavaa kielitaitoa ei täällä olisi voinut valmentaa päivääkään.

Kohdemaan kielen ainakin osittainen hallitseminen on siis välttämätöntä. Mutta se ei ole este lähtemiselle.

Itse aloitin italian kielen opiskelun täysin nollista pari kuukautta sen jälkeen, kun oli tullut 30 vuotta mittariin. Kaikki on siis hyvinkin mahdollista.

Jos esimerkiksi haluaa lähteä Italiaan, niin ei muuta kuin ilmoittautumaan vaan esimerkiksi kansalaisopiston järjestämälle kielikurssille vaikkapa vuodeksi tai pariksi (itse kävin kolme kautta) ja samalla säästämään pientä lähtöpottia. Itselleni ainakin tuo kielikurssille meno oli yksi elämäni parhaimpia päätöksiä.

3. Aktiivisuus

Oma aktiivisuus on oikeastaan vielä talouttakin tärkeämpi asia. Ilman sitä ei tapahdu tasan yhtään mitään. Viestien lähettämiseen kannattaa panostaa huolella ja kirjoittaa yksi hyvä pohja, jota sitten pamputtaa menemään joka paikkaan. Viestiä viestin perään ja jos mitään ei kuulu, niin sitten lisää uusia viestejä.

Kaikkia mitä ihmeellisimpiä kontakteja kannattaa käyttää ja joskus apu saattaa löytyä yllättävänkin läheltä. Itsekin sain asunnon järjestettyä lopulta vanhan, Suomessa asuvan ystäväni kautta, vaikka olin sitä ennemmin ollut yhteydessä jo kaukaisempiinkin tuttuihin ulkomailla.

Seurojen suhteen on aika vaikea toimia ilman kontakteja. Toisin kuin Suomessa, täällä Italiassa suhtaudutaan aluksi hyvin epäilevästi kaikkea kohtaan ja edes vastauksen saaminen sähköpostiin voi olla vaikeaa. Vaikka tarvittavat tutkinnot on hankittu ja valmennuskokemustakin olisi varmasti riittävästi, seurat ovat kokemukseni mukaan hyvin varautuneita ulkopuolelta tulevia kohtaan.

Myöhemmin olen huomannut, että italialaiset ovat ylipäätäänsä hyvin varovaisia esimerkiksi uusien ajatusten sekä toimintatapojen suhteen ja näyttäisivät suhtautuvan kaikkeen uuteen hieman pelonsekaisin epäilyksin. Tässä kohtaa kannattaa siis olla kärsivällinen.

Matkaan kannattaa silti ehdottomasti lähteä, vaikkei konkreettisesti vielä olisikaan nimiä valmennussopimuksessa. Junioreiden osalta kausi alkaa Italiassa syyskuun alussa ja joukkueiden tilanteet valmentajien suhteen saattavat olla hyvinkin auki vielä muutamia viikkoja ennen aloitusta. Myös tämän jälkeenkin löytyy vielä varmasti vapaita valmennuspaikkoja – varsinkin jos omat vaatimukset eivät ole liian korkealla.

Itsellä oli reissuun lähtiessä vain viestien vaihtoa Arsenalin jalkapallokoulun suuntaan – ei muuta virallista. Iseasiassa sain lentokentällä noin tunti ennen koneen lähtöä sain viestiini vastauksen, jossa minut pyydettiin haastatteluun Accademia Internazionaleen.

Haastattelu pidettiin jo samalla viikolla ja tieto valmennuspestistä ilmoitettiin muutama päivä myöhemmin. Arsenalin jalkapallokoulun suhteen tilanne oli huomattavasti monimutkaisempi, sillä heillä oli jo valmentajat tulevaksi kaudeksi.

Olin kuitenkin sitkeä (jotkut voisi sanoa tyhmäksikin) ja jäin roikkumaan avustajaksi harjoituksiin kahdesti viikossa ilman korvausta syys-joulukuun väliseksi ajaksi. Vakuutin ilmeisesti (ainakin asenteellani) pomoni, joka päätyi palkkaamaan minut vakituisesti vuodenvaihteen jälkeen. Peräänantamattomuus palkittiin – jälleen.

Neuvoksi lähtijöille antaisin, että seuran kartoittamiseen kannattaa suhtautua sopivalla realismilla: ilman kontakteja on hyvin vaikeaa päästä mukaan edes sen tasoiseen toimintaan, johon Suomessa olisi tottunut. (Jos kyseessä esimerkiksi hyvässä kotimaisessa joukkueessa toiminut valmentaja.)

Itsellä oli ehkä juuri tässä kohtaa se vaikein paikka henkisesti, kun valmentaminen Italiassa ei ollutkaan sitä mitä olin alkuun kuvitellut: pitkät taktiset keskustelut ja teknisten nyanssien hiominen vaihtuivat nopeasti hyvin vaihtelevalla treeni-innolla harjoittelevien keskitasoa heikompien pelaajien valmentamiseen.

Mutta opetus oli silti valtava ja korosti sitä tosiasiaa, kuinka vaikeaa valmentajana eteneminen ulkomailla on – varsinkin Italiassa ja varsinkin ilman kontakteja.

Vaatii vuosien työn nousta hiljalleen arvoasteikossa ylöspäin eikä aikaisemmilla saavutuksilla (varsinkaan Suomessa) ole juurikaan painoarvoa Italian kaltaisessa jalkapallomaassa, kun kyse on uusien valmentajien rekrytoinnista.

Eli matkaan kannattaa lähteä avoimin mielin sekä sillä ajatuksella, että kaikki on mahdollista ja mitä vaan voi tapahtua – valmennuksellisesti sekä hyvässä että pahassa.

Kuten eräs hyvä ystäväni minulle puhelimessa lähtöni jälkeen totesikin: ”kaikesta mitä siellä tapahtuu, on sinulle hyötyä”. Hän ei voisi ollut olla enemmän oikeassa.

4. Asuminen

Ainakin itselle tärkeää oli saada asuntoasiat ensin kuntoon ja vasta sitten varmistua lähdöstä. Kunkin henkilön omasta luonteesta riippuu miten matkaan lähtee, muttei ainakaan itselle toimi järjestely, jossa asuntoa alettaisiin katsoa vasta kohteessa. Ei sopisi neuroottiselle luonteelleni.

Asunto järjestyi siis hyvän ystäväni kautta pari kuukautta ennen lähtöä ja tämä oli todella suuri helpotus sekä siunaus. Sijainti oli täydellinen ja asunnon kunto loistava. Tässäkin kohtaa olin hyvin onnekas.

Vapailta markkinoilta asunnon hankkiminen olisi ollut todella paljon monimutkaisempaa ja ainakin Italiassa asunnon vuokraamiseen liittyy myös jonkun verran byrokratiaa: henkilökohtaista veronumeroa (codice fiscalea) tarvitaan monen muun asian lisäksi tässäkin ja paikallisen pankkitilin hankkiminen on myös välttämätöntä asunnon vuokraamiseksi. Molemmat näistä eivät ole silti mitään normaalia virastokäyntiä kummempia seikkoja. (Ainakin codicen fiscalen hankkiminen meni kätevästi.)

Oma asunto Suomessa meni vuokralle, joten tämä kuvio kannattaa myös miettiä kuntoon varsinkin, jos kyseessä on jo vähän kokeneempi valmentaja, jolla tällainen tilanne on. Vuokra-asunnoista varmaan pääsee varsin helpostikin (ainakin pääkaupunkiseudulla) eroon.

Pääasia on kuitenkin se, ettei tällaisista käytännön järjestelyistä pidä tehdä kynnyskysymystä: jos halua ja aktiivisuutta on, kaikki asiat kyllä lopulta järjestyvät – tavalla tai toisella. Ja joskus – kun aika näyttäsi olevan oikea – asiat saattavat järjestyä hyvinkin jouheasti lyhyelläkin aikavälillä.

5. Toimintakulttuuri

Kaikki aikaisemmin edellä mainitsemani kohdat – talous, kieli, aktiivisuus ja asuminen ovat hyvin työstettävissä jo etukäteen – hyvissä ajoin ennen seikkailun alkamista. Listan viimeinen kohta, toimintakulttuuri, sen sijaan on hyvin kompleksinen asia, johon ei voi tutustua muutoin kuin elämällä paikan päällä – syvällä sen ytimessä.

Vaikka stereotypioita eri kansallisuuksien toimintatavoista voidaan toistella loputtomiin, on yksi asia varma: kun mennään kotimaisen toimintaympäristön ulkopuolelle, vieraan maan kansalliseen toimintakulttuuriin – ja vieläpä niinkin spesifin ja syvän kuin esimerkiksi italialaisen jalkapallokulttuurin ytimeen, ei vierasta toimintakulttuuria voi täysin ymmärtää muutoin kuin kymmeniä vuosia siihen paikan päällä paneutumalla.

Miksi Interin kannattajat istuvat hiljaa stadionilla ennen kotiotteluaan Empolia vastaan ja räjähtävät yhtäkkiä täyteen huutoon valkoisia nenäliinoja heilutellen ja kiroten Juventuksen alimpaan helvettiin? Miksi he jatkavat useita minuutteja välittämättä siitä mitä kentällä tapahtuu tässä ja nyt täysin toista vastustajaa vastaan?

Tai miksi San Sirolla AC Milanin kannattajapääty curva sud, omistaa hetken ja upeasti kirjaillun lakanan (”etelä kunnioittaa Tottia”) vastustaja AS Roman Francesco Tottille, vaikka oma joukkue on 2-0 häviöllä ja kulkemassa vääjäämättömästi kohti tappiota?

Ja miksi siitä kolme päivää aikaisemmin suomalaiselle juniorivalmentajalle ilmoitettiin yllättäen ja pikaisesti whatsapp-viestillä, että tämän joukkue pelaisi huomenna yhden ottelun?

Ja miksi hänelle selviää myöntävän vastauksen jälkeen, että tämä kyseinen ottelu onkin osa turnausta, joka on alkanut jo kaksi viikkoa sitten ja alkuperäisen suunnitelman mukaan siellä oli määrä pelata saman seuran toinen ryhmä?

Selviää, että tämä alkuperäinen ryhmä onkin pelannut jo kaksi ottelua häviten molemmat menettäen näin jatkomahdollisuutensa turnauksessa.

Selviää myös, että tämän toisen ryhmän valmentaja oli kypsynyt kyseisen turnauksen huonoihin järjestelyihin (aikataulut myöhässä, suihkusta kylmää vettä), poistunut pelipaikalta aikailematta ja kieltäynyt samantien myös menemästä jatkossa enää kyseiseen turnaukseen.

Siksi suomalaisen valmentajan joukkue lähetettiin pelaamaan tuo yksi merkityksetön ottelu perjantai-iltana. Merkityksetön ottelu, joka alkoi reilut 20 minuuttia myöhässä järjestäjien ottaessa rauhassa birraa kauniissa ilta-auringossa.

Joku voisi sanoa, että tätä suomalaista valmentajaa laitettiin tilanteessa laittoman halvalla. Mutta todellisuudessa näin sanova ei vain ymmärrä kompleksista kulttuuria tilanteen taustalla: tottakai suomalainen laitetaan sinne – hän ei tiedä eikä tunne paikkoja eikä varmastikaan ole vielä palvellut seurassa tarpeeksi pitkään välttääkseen tämänkaltaiset whatsapp -viestit.

Italiassa on kunnioitettavaa olla furbo, henkilö, joka ei täytä veroilmoitukseensa kaikkia tuloja, henkilö joka ei laita lappua tuulilasiin aiheuttamastaan pienestä peltikolhusta tai henkilö, joka laittaa toisen tekemään työn mikä muuten olisi jäänyt hänen itsensä tehtäväksi.

Furbon vastakohta – fisso – tekee puolestaan kaiken soimaavan omantuntonsa vakaalla ja vankkumattomalla äänellä – nöyrästi ja kiitoksia keräilemättä. Kuten arvata saattaa, fissolle naureskellaan lempeästi ja häntä pidetään vähän hölmönä.

Ei varmaan tarvitse selittää kumpi äskeisessä esimerkissä esiintynyt suomalaisvalmentaja oli. Niinpä.

Kulttuuria kaikki. Piano, piano – hiljalleen.

Valmentajanne Italiassa

Mainokset
Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s