Otteluanalyysit

Keskustelua Martti Iivosen kanssa

Martti ”Ipa” Iivonen on yksi keskeisistä vaikuttajistani sekä esikuvistani. Hänen loputon uteliaisuutensa ja nöyryytensä oppimisen polulla on tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen. Sekä valmennustiedon – että muutenkin elämänviisauden jakaminen ja kartuttaminen on hänelle sydämenasia.

Siksi oli myös suuria kunnia saada Martti vieraaksi mukaan ohjelmaan keskustelemaan valmennuksesta.

Keskustelua tallentui kahden jakson verran (Valmennuksen ydinkysymymykset ja Taidon opettaminen) ja molemmat osat ovat nyt kuunneltavissa täältä.

Keskustelu jatkukoon!

Mainokset
Normaali
Otteluanalyysit

Hiljaisuus on ohi

Seinä kolmannelle päättää varsin pitkäksi venähtäneen hiljaisuuden ja palaa ääneen podcastien muodossa. Tulevaisuudessa julkaistaan myös kirjoituksia, joskin äänitallenteet tulevat olemaan keskeisessä osassa sivuston uudessa tulemisessa.

Sekä kirjoitusten että podcastien aihepiirit tulevat liikkumaan yhä tuttuun tapaan otteluanalyysin, valmennuksen sekä laajemminkin jalkapallokulttuurin parissa. Vieraat ovat keskeisessä osassa podcastien sisältöjä ja luvassa onkin mielenkiintoinen kattaus tuttuja ja entuudestaan hieman tuntemattomampia jalkapalloihmisiä ja lajivaikuttajia.

Historian ensimmäisessä Seinä kolmannelle- podcastissa vieraana on valmentaja ja Veikkausliigaekspertti Mikko Viitsalo, jonka kanssa käymme läpi Veikkausliigan ensimmäisten kierrosten antia sekä analysoimme keskiviikkona 18.4 pelatun SJK-HJK- ottelun. Mukana myös puhetta mm. SJK:stä, Toni Koskelasta sekä pitkän pre-seasonin mukanaan tuomista mahdollisuuksista.

Kuuntele ensimmäinen podcasti täältä!

Normaali
Otteluanalyysit, Tilastot

Tilastojen takaa: FC Barcelona-Manchester City

Barcelona kukisti keskiviikkoisessa Mestareiden liigan ottelussaan Manchester Cityn selvin 4-0- lukemin. Lopputuloksesta huolimatta muutamat yksittäiset ottelutapahtumat jäivät varmasti puhuttamaan Cityn kopissa pelin jälkeen ja toisenlaisetkin lopputulemat olisivat voineet olla mahdollisia. Selvää on kuitenkin se, että Barcelona oli selvästi oman pelillisen prosessinsa suhteen valmiimpi kuin vierailijansa, mutta silti tästä tuloksesta ei vielä voitane tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä joukkueiden lopullisista voimasuhteista kauden edetessä.

Seuraavassa katsaus Barcelonan ja Manchester Cityn väliseen Mestareiden liigan otteluun tilastojen valossa.

Joukkuetilastoissa varsin tasaista – Cityn ongelmakohdat paljastuvat

Tilastot näyttäisivät puoltavan sitä tosiasiaa, että ottelun lopputuloksesta ei vielä ole syytä tehdä tehdä liian pitkälle meneviä arvioita joukkueiden voimasuhteista tulevaisuudessa. Cityn osalta tilastoissa näkyy varmasti myös Josep Guardiolan kannalta asioita, jotka helpottavat tappion tuskaa, mutta löytyy sieltä joukkueelle myös selkeitä kehityskohteitakin.

Pallonhallinta suhteutettuna pelivälineen pelattavissa olevaan aikaan meni ottelussa Barcalle selvästi prosentein 53,3-46,7. Mutta kun tarkastellaan asiaa pelin kannalta merkittävämpien laadullisten tekijöiden osalta, voidaan todeta ottelun olleen ainakin tilastojen perusteella varsin tasainen tai ei ainakaan Barcan kannalta niin ylivoimainen kuin lopputulos antaa uskoa.

Barcelona syötti ottelussa yhteensä 436 kertaa onnistumisprosentilla 80,1. Cityn vastaavat lukemat olivat 371 syöttöä 79,2 prosentin onnistumisprosentilla. Eteenpäin suuntautuneissa syötöissä (Bar 72,3% / ManC 72,1%), sivuttaisissa syötöissä  (Bar 80,2% / ManC 79,8%) sekä pitkissä syötöissä (Bar 51% / ManC 48.6%) joukkueiden onnistumisprosentit olivat miltei identtiset. Eniten tällä osastolla Guardiolalla riitää miettimistä lyhyiden syöttöjen onnistumisprosentissa, joka oli Cityllä vain 67,6 prosenttia verrattuna Barcan 84,2 prosentin vastaavaan.

Kun joukkueiden syötöt ottelussa jaotellaan kentän osa-alueiden perusteella, suurimmat erot syntyvät ensimmäisellä kolmanneksella ja kuvastavat Manchester Cityn vaikeuksia pelin avaamisessa sekä etenemisessä Barcelonaa vastaan. Guardiola ei varmasti katso hyvällä joukkueensa pelinavaamista ja siihen liittyviä tilanteinta. Alhaalta maalivahdilta asti alkava eteneminen vaatisi ehdottomasti paremman syöttöjen onnistumisprosentin kuin eilinen 95,2, kun tiedostetaan miten jokainen harhasyöttö kyseisellä alueella saattaa muodostua kohtalokkaaksi. Myös syöttöjen kokonaismäärä omalla puolustuskolmanneksella (84) kertoo siitä kuinka City ei päässyt ottelussa pelaamaan haluamallaan tavalla. Barca vastaavasti syötti omalla puolustusalueellaan 146 kertaa 99,3 prosentin onnistumisprosentilla – vain yhdellä harhasyötöllä.

City sen sijaan onnistui syöttämään viimeisellä kolmanneksella 5 syöttöä enemmän (ManC 89 syöttöä) kuin Barcelona (84) ja teki tämän myös Barcaa selvästi paremmalla onnistumisprosentilla (ManC 65,2 % / Bar 52,4). City ei kuitenkaan pystynyt realisoimaan tätä maalien muodossa, vaikka pystyikin luomaan myös kolme hyvää maalipaikkaa ottelussa. Muun muassa keskitysten laadussa (1 onnistunut 12:sta) riittää Cityllä selvästi parantamista (vrt Barcelonalla kolmesta keskityksestä kolme onnistunutta). Barcelona oli myös ahkerampi haastamaan vastustajaan pallollisena: Barca vei haastojen lukumäärän selvästi 32-17, mutta onnistumisprosentit niissä kuitenkin Citylle 58,8-50.

Keskikolmannes jakutui kristillisesti syötöin (Bar 162 / ManC 156) ja onnistumisprosentein (Bar 78,9% / ManC 78,8%).

Messi vs. Silva

Keskinäinen vertailu Lionel Messin kanssa tekee tuskin kunniaa kenellekään pelaajalle, mutta tässä tilastollisessa vertailussa voitaneen David Silva kuitenkin laittaa hänen kanssaan samalle viivalle roolituksen, liikkumisalueiden sekä kosketusmäärien perusteella.

Kaikki me tiedämme, että Messi teki ottelussa hattutempun, hankki rankkarin ja syötti yhden maalin. Siinä on jo varmasti kylliksi yhdelle pelaajalle otsikkotekoja tullakseen nimetyksi ansaitusti ottelun parhaaksi pelaajaksi. Mutta mitä sanovat muut tilastot hänen eilisestä esityksestään ottelussa?

Suhteutettuna aikaan, pallo oli Messin hallussa kokonaisuudessaan 4 prosenttia koko ottelusta, Silvan vastaavan lukeman ollessa 5,4 prosenttia. Messille kirjattiin yhteensä  55 tilastoitavaa pelitekoa: 35 syöttöä,  4 laukausta, 6 kuljetusta, 2 rikettä, 3 taklausyritystä, 4 pallonmenetystä sekä 1 paitsio. Vertailun vuoksi David Silvalle merkittiin vastaavasti 57 tilastoitavaa pelitekoa: 48 syöttöä, 3 taklausyritystä, 1 rike sekä 5 pallonmenetystä.

Kun pelaajien pelitekoja avataan lisää tilastojen valossa, huomataan kuinka tehokkaasti Messi on kyennyt pelissä toimimaan: 3 maalia neljällä laukauksella ja kolmesta maalipaikan luomisesta Barca kykeni Neymarin toimesta tekemään myös yhden maalin. Silva loi ottelussa joukkueelleen kaksi maalintekopaikkaa, muttei saanut aikaan yhtään laukausta tai kuljetusta.

Silvan syöttöprosentti (81) oli selvästi Messin vastaavaa (55%) korkeampi ja eroa kentän osa-alueittain tuli nimenomaan keskikolmanneksella, jossa Barcan taituri syötti vain 42,9 prosenttisesti omille Silvan 81 prosenttia vastaan. Yksi selittävä tekijä Messin huonolle syöttöjen onnistumisprosentille löytyy, kun tarkastellaan hänen syöttöjen suuntausta verrattuna Silvan syöttösuuntiin.

Messin antoi ottelussa yhteensä siis 35 syöttöä, joista 65,7 prosenttia suuntautui eteenpäin, kun taas Silvan vastaava luku  49 syötöstä oli vain 42,9 prosenttia. Silva antoi ottelussa myös puolet enemmän sivuttaisia (lateraali)syöttöjä (12) kuin Messi (6). Myös syöttöjen pituuksissa oli pelaajien välillä eroja. Messi syötti ottelussa 28 lyhyttä syöttöä onnistumisprosentilla 53,6, Silvan syöttäessä 41 prosentein 80,1.

Jos katsotaan pelkkiä prosentteja, voidaan virheellisesti tehdä päätelmiä Silvan pelanneen Messiä paremman ottelun: syöttöprosentti on parempi ja hän on osallistunut argentiinalaista enemmän peliin kulkuun suuremman pallonhallintaprosentin kautta. Jalkapallo-otteluiden voittaminen tai niissä menestyminen ei ole kuitenkaan vain pelkkää prosenttiosuuksien voittamista tai hallintaa vaan ennemminkin riskienhallintaa: miten paljon yksittäinen pelaaja pelaaja voi pelata riskien äärirajoilla. Selväähän on se, että eteenpäin syöttäminen on riskikkäämpää kuin sivulle tai alaspäin pelaaminen ja pallon kanssa haastamisesta voi seurata pallonmenetys.

Pelien ratkaisusuorituksissa on kyettävä hallitsemaan ja tiedostamaan riskit: on pyrittävä pelaamaan optimaalisella riskitasolla ja arvioimaan missä, milloin ja miten usein voidaan yrittää esimerkiksi vaikeampaa syöttöä ja millä riskein. Siinä Messi onnistui Silvaa paremmin. Vaikka syöttöprosentti oli alhainen (55%), se ei kerro huonosta syöttötekniikasta tai huolimattomuudesta, vaan riskienhallinnasta: hän pystyi aktiivisuuteen nimenomaan oikeassa osassa kenttää ja tämä näkyi kliinisesti ottelun lopputuloksessa.

Messin syöttämisen teho-hyöty- suhde tulee ehkä parhaiten selville, kun tarkastellaan hänen syöttöjen suuntausta nimenomaan hyökkäyskolmanneksella. Messi syötti siellä yhteensä 19 syöttöä, joista vain 7 (36,8%) suuntautui poispäin maalista joko laidalle (6) tai alaspäin (1). Messin 19 hyökkäysalueen syötöstä epäonnistui 7, mutta ne kaikki myös suuntautuivat kohti vastustajan maalia. Kaikista hyökkäyskolmanneksella antamistaan syötöistä 11 lähti keskisektorilta enintään alle 30 metrin päästä vastustajan maalista – yleisesti ottaen siis tiukimmin puolustetulta alueelta. Tällä kentän osa-alueella syntynyt syöttöjen määrä on 31,4 prosenttia kaikista Messin koko ottelussa antamistaan syötöistä.

Rangaistusalueen kokoinen alue (”kakkosboksi”) rangaistusalueen etupuolella oli Messin tehokkuuden kannalta kriittinen. [Erona kymppialueeseen, joka sijaitsee vastustajan keskikenttälinjan ja puolustuslinjan välissä on se, että tässä kohtaa ei huomioida pelaajan sijoittumista suhteessa vastustajiin vaan tarkoitetaan pelkästään vain tiettyä aluetta/osaa kentästä. Kymppialue on kuitenkin hieman avaruudellisesta väljempi käsite, jos se tulkitaan nimenomaisesti alueena/tilana liikkuvien linjojen välissä – suhteessa siis toisiin pelaajiin.] Tällä kyseisellä vaara-alueella hän kykeni antamaan siis 11 syöttöä onnistumisprosentilla 54,5 (koko ottelun onnistuneiden syöttöjen prosentti oli 55). Näistä 11 syötöstä 7 (63,6%) suuntautui kohti vastustajan maalia onnistuneiden syöttöjen määrän ollessa 4 (57,1%). Näistä neljästä onnistuneesta syötöstä syntyi lopulta yksi maalipaikka sekä yksi maali.

messi

Messin syötöt hyökkäyskolmanneksella. (Sin= onnis, pun= epäonnis, kelt= maalisyöttö ja vaal sin= maalipaikka)

Silvan operointi hyökkäyskolmanneksella meni tilastojen mukaan seuraavasti: 17 syöttöä, joista 12 (71%) suuntautui poispäin vastustajan maalista – 7 laitaa kohti, 2 keskelle lateraalisesti sekä yksi kohti päätyä ja yksi alaspäin. Keskisektorilta ”kakkosboksista” Silva antoi Messin tapaan 11 syöttöä, mutta näistä vain 2 (18,2%) suuntautui kohti vastustajan maalia ja loput joko laitaa kohti tai lateraalisesti kohti keskustaa. Silva kykeni kuitenkin luomaan yhden maalipaikan joukkueelleen, mitä voidaan pitää varsin tehokkaana suorituksena, jos katsotaan erityisesti vaara-alueelta kohti vastustajan maalia suuntautuneiden syöttöjen määrää (2).

silva

Silvan syötöt hyökkäyskolmanneksella.

Suurin ero Messin ja Silvan tilastoissa löytyy siis ”kakkosboksista” annettujen syöttöjen suuntauksessa. Messin koko ottelun onnistuneiden syöttöjen prosentti (55) oli siis selvästi Silvan vastaavaa heikompi (80,1), mutta Messi kykeni syöttämään murtautumisen kannalta kriittisellä alueelta vastustajan maalia kohti suuntautuneita syöttöjä selvästi Silvaa enemmän (Messi 7 / Silva 2) ja myös paremmalla onnistumisprosentilla (Messi 63,6% / Silva 50%).

Myös liikkumista kuvaavaa lämpökarttaa tutkimalla voidaan havaita kuinka Messin ja Silvan liikkuminen kentällä erosi toisistaan. Messin liikkuminen ja peliteot painottuivat ”kakkosboksin” keskisektoriin, kun taas Silva liikkui huomattavasti suuremmalla säteellä. Silvan Messiä aktiivisempi operointi nimenomaan omalla kenttäpuoliskolla sekä keskialueella (enemmän lateraalisyöttöjä) nostivat myös hänen syöttöjen onnistumisprosenttiaan suhteessa Messiin.

messisilva

Lämpökartta Messin ja Silvan liikkeistä ottelussa. Messi vasemmalla, Silva oikealla.

Messin paremmuutta kyseisessä ottelussa suhteessa Silvaan voidaan siten tilastollisesti selittää argentiinalaisen aktiivisemmalla operoinnilla maalien teon kannalta vaarallisimmalla alueella: Messi syötti tällä alueella useammin (kuin Silva) kohti vastustajan maalia ja paransi täten todennäköisyyksiä myös mahdolliselle maalipaikan luomiselle ja siten maalin syntymiselle. Silva taas syötti kyseisellä alueella useammin (kuin Messi) poispäin vastustajan maalista eikä kyennyt täten nostamaan todennäköisyyksiä onnistuneiden syöttöjen määrän kasvulle ja siten myös maalinteon todennäköisyyden kasvulle.

Messi siis tiedosti ja hallitsi riskit Silvaa paremmin sekä kykeni operoimaan vaarallisella alueella onnistumisen todennäköisyyksiä kasvattavalla tavalla. Näin siis tilastojen valossa.

Lopuksi

Tottakai, aina kun katsotaan puhtaasti tilastoja, nähdään vain yksi puoli ottelusta: tilastot. Esimerkiksi pelkästään syöttöjen määrän kasvattaminen jossain tietyllä kentän osa-alueella ei tietenkään kliinisesti paranna maalinteon todennäköisyyksiä. Kentällä tapahtuu syötön aikana satoja muuttujia, jotka vaikuttavat tapahtumien kulkuun, joten luonnollisestikaan ei voida infantiilisti olettaa pelkästään toistojen määrän nostavan tässä tapauksessa todennäköisyyttä jonkin tietyn tapahtuman toteutumiselle.

Mutta tilastot tarjoavat meille mahdollisuuden tutkia peliä eri näkökulmista ja sitä kautta laajentaa ymmärrystämme pelistä ja täten myös sen kompleksisuudesta. Käyttäkäämme tätä mahdollisuutta siis harkiten, kuten pelissäkin todennäköisyyksien kanssa pelattaessa – riskienhallinta tiedostaen.

Lopuksi vielä viisi täysin sattumanvaraista poimintaa ottelun tilastoista:

  1. Barcelonan toppari Samuel Umtiti piti ottelussa peliaikaan suhteutettuna kaikista pelaajista  eniten palloa hallussaan (8,2%).
  2.  Andres Iniestalla oli ottelun korkein syöttöjen onnistumisprosentti (90).
  3. Neymar oli ottelun innokkain kuljettaja 12 kuljetuksellaan.
  4. Raheem Sterling menetti pallon useammin (9 kertaa) kuin kukaan toinen pelaaja.
  5. Sergio Busquets teki ottelussa kaikista eniten taklausyrityksiä (8).

Lähteet: 

Tilastot ja kuvat: FourFourTwo Statzone & WhoScored.com

Normaali
Otteluanalyysit

Inter – Milan 1-1: Milan on tuotteliaampi ensimmäisellä jaksolla, mutta lopputuote jää uupumaan

Todellisessa ”kahden puoliajan ottelussa” Milan ei kyennyt konkretisoimaan ensimmäisen jakson hallintaansa ja loistavia maalipaikkojaan  –  Inter- vahti Samir  Handanovicin loistaessa sinimustien maalilla.

Max Allegri teki ”Derby della Madonninaan” kolme muutosta keskiviikkoisen Barca- voiton jäljiltä: De Sciglio korvasi Constantinin vasemman puolustajan paikalla,  Nocerino sivuutti Ambrosinin ja Balotelli palasi takaisin kokoonpanoon euroedustuskiellon jäljiltä –  Pazzinin kustannuksella.

Kartalla Allegrin miehistö oli keskiviikolta (ja viime viikoilta) tuttu 4-3-3, joskin keskustaan oli haettu Nocerinon (vs. Ambrosini) tavaramerkkipystyjuoksujen myötä enemmän hyökkäysvoimaa. Montolivo istui nyt Ambrosinin keskiviikkoiseen rooliin ja Muntarin jatkaessa samalla paikalla – joskin hyökkäävämmässä roolissa.

Kenties koko Serie A:n proaktiivisin valmentaja, Andrea Stramaccioni, oli taas täynnä kysymysmerkkejä ennen ottelua. Edellisissä otteluissaan 3:n alakertaa suosinut noviisi-valmentaja päätyi tällä kertaan neljän pelaajan linjaan – todennäköisesti estääkseen mahdollisen 3v3- tilanteen alakerrassa ja kyetäkseen näin ollen paremmin vastaamaan Milanin laitapuolustajien tuomaan uhkaan laidoilla.

Eräänlainen 4-2-3-1 näyttäisi olevan rakennettu vastahyökkäyksien varaan ja toiseksi ylimmän kolmen linjan laitapelaajien Alvarezin ja  Guarinin vastuulla lienee myös laitapuolustajien tukeminen Milanin laitauhkaa (pakit ja laitakärjet) vastaan.

 

Milanin keskusta on keskiviikkoa hyökkäävämpi - Stramaccioni pysyy proaktiivisena.

Milanin keskusta on keskiviikkoa hyökkäävämpi – Stramaccioni pysyy proaktiivisena.

 

Milanin prässi ja asetelma keskustassa

Milan aloittaa ottelun aggressiivisella prässillä ja Interin lyhyt avaaminen otetaan kokonaan pois ottelun alkuhetkistä lähtien. Keskustan Nocerino ja Muntari seuraavat syvälle vastustajan alueelle virkaveljiään Garganoa ja Cambiassoa eikä Interin eteneminen toimi alkuunkaan.

Keskustan numeropeli menee Milanille 3v2, sillä yksinäisen kärjen, Cassanon , alapuolella pelannut Palacio tulee todella harvoin häiritsemään pohjan Montolivoa, joka saa syöttää palloa varsin rauhassa.  Näin ollen Montolivo toimii extramiehenä Muntarin pelatessa suoraan Garganoa ja Nocerinon Cambiassoa vastaan. Montolivon roolista huomattakoon, että hän todellakin istuu tänään pelin alla: monesti jopa Mexes tekee pallollisen nousun hän ylitseen hyökkäysalueelle.

Keskusta on ensimmäisellä jaksolla täydellisesti punamustien hallinnassa loistavan prässin ja varsinkin Garganon heikon syöttötyöskentelyn ansiosta. Myös Milanin maali saa alkunsa hyvän prässin seurauksena, kun Zapata voittaa pallon Cassanolta aggressiivisella kääntymisen estolla ja Boateng syöttää avoimeksi jääneen pallon loistavasti El Sharawylle.

Ehkäpä hieman yllättäen Muntari toimii Nocerinoa aktiivisemmin hyökkäyssuuntaan ja hän syöttää pari todella tehokasta diagonaalipalloa vasemmalle laidalla El Sharawylle ja De Scigliolle. Hieman alamaissa viime vuodet viettänyt Muntari näyttäisikin nousevan Milanin pirteän menon myötä sarjan ehdottomien laatupelaajien joukkoon.

Boatengin rooli – Stramaccionin reagointi

Toinen Milanin riveistä edukseen erottuva on Kevin Prince-Boateng, jonka rooli varsinkin ensimmäisellä jaksolla on mielenkiintoinen. Milanin hyökätessä Boateng ajelehtii ajoittain laidalta keskustaan, lähemmäs perinteisen kymppipaikan pelaajan apajia, mutta ajoittain pitäityy leveässä roolissa tehden 2v1- tilanteita Abaten kanssa.

Puolustusmoduulissa Boateng hän putoaa varsin alas ja ottaa paikkansa Abaten yläpuolelta oikealla laidalla. Tällöin koko Milanin muodostelma on enemmin 4-4-2- tyylinen Balotellin ja El Sharawyn jäädessä selvästi muita ylemmäs.

Abate ja Boateng muodostavatkin oikealla vaarallisen yhdistelmän. Interin Ricky Alvarez leikkaa lähes aina pallollisena keskustaan ja unohtuu sinne monesti myös negatiivisen transition sattuessa – altistaen oikean laidan Javier Zanetin vastuulle eikä ikinuoren Inter-ikonin vauhti meinaa enää riittää Abaten nousujen ja Boatengin liikkeiden perässä.

Stramaccioni reagoi tähän kuitenkin varsin nopeasti ja merkille pantavaa on Interin kurinalaisuus varsinkin Milanin johtomaalin jälkeen: sekä Alvarez että Guarin putoavat varsin syvälle laitapuolustajan etupuolelle antamaan suojaa mahdollista laitauhkaa vastaan. Varsinkin Guarin nähdään monesti jopa vasemman laitapakin paikalla Nagotomon tiivistäessä keskustaan kolmanneksi toppariksi. Näin myös Interin moduuli puolustaessa muotoutuu 4-4-1-1: een Cassanon jäädessä yksin ylös – ilman suurempaa puolustusroolia vastustatajan hallitessa palloa.

Tuhlailu kostautuu – reaktiivisuus palkitaan?

Lopulta Milan saa maksaa kovan hinnan ensimmäisen jakson tuhlailustaan, kun Inter tulee tasoihin vastoin kenttätapahtumia – yllätysnimi Schelotton toimesta.

Stramaccioni vaihtaa puoliajalla päittäin laitapakkiensa Zanetin ja Nagatomon paikkoja – varmaankin turvatakseen nopean ja vahvan Abaten nousut Zanettia juoksuvoimaisemmalla japanilaisella. Mutta tämä on vain alkua huippureaktiivisen Inter- luotsin siirroissa.

Kaikki alkaa Cambiasson vaihdon myötä reilun 20 minuuttia ennen ottelun loppuvihellystä. Schelotto korvaa Guarinin oikealla laidalla, joka siirtyy keskustaan – selvästi kuitenkin Cambiassoa ylemmäs. Nyt Inter operoi eräänlaisella 4-1-3-1-1- systeemillä.

Tasoituksen jälkeen Stramaccioni hakee keskustaan lisää suojaa ja tuo kentällä Kuzmanovicin Alvarezin tilalle, jolloin alueella palautuu kahden pohjapelaajan muoto, joskin Gargano lähtee kaksikosta selvästi syvemmälle ja leveämmälle prässäämään – Kuzmanovicin istuessa selvästi kontrolloivampaan rooliin. Nyt mennään taas 4-2-3-1:llä Palacioksen siirtyessä Cassanon alapuolelta vasemmalle laidalle.

Milan saa toisella jaksolla vielä mahdollisuutensa, mutta sen pelaaminen ei nousee enää ensimmäisen nelivitosen tasolle – joko väsymisen tai Interin / Stramaccionin reagoinnin vuoksi. Interin maali ei missään vaiheessa peliä näyttänyt todennäköiseltä ja se yllätti myös Allegrin, joka ikään kuin jäätyy täydellisesti miltei varman voiton lipuessa käsistä.

Niang tuo Boatengin peilivaihtona vauhtia oikealle, mutta joutuu pelaamaan myös tuoreita jalkoja vastaan Chivun tullessa loukkaantuneen Nagotomon paikalle vasemmalle laidalle. Pelkkä peili ei tänään riitä – varsinkin kun sieltä paljastuu vain epäuskoisen ja hölmistyneen Allegrin oma naama.

Loppupäätelmät

Milan jätti käyttämättä etsikkoaikansa ensimmäisellä jaksolla ja sai maksaa siitä kaksi sarjapistettä. Interin pelasi paremmin toisella jaksolla, mutta maali silti kuin tyhjästä – ”jostain”, joskin Abbiati oli venynyt yhteen huippupelastukseen hieman aikaisemmin.

Stramaccioni osoitti jälleen kerran reagoijan kykyjään, mutta silti tasapelin hankkiminen pelkillä valmentajan siiroilla tuntuu tässä kohtaa ylimitoitetulta. Ottelun kulminaatioksi muodostui Hamdanovicin kaksi maagista pelastusta ensimmäisellä jaksolla, jotka pitivät Interin vielä pelissä mukana. Yhden maalin johto on kuitenkin aina vain yhden maalin johto.

Allegrille peli oli karu paluu arkeen: keskiviikkona täydellisesti onnistunut ottelusuunnitelma oli tänään pelkkä muisto, kun A-suunnitelma ei huonosta viimeistelystä johtuen kulminoitunut konkretiaksi. Virkaveli viereisellä teknisellä alueella pysyi reaktiivisena ja yritti kaikkensa – ja sai sen mitä tänään oli maksimaalisesti otettavissa: tasapelin.

Normaali
Otteluanalyysit

FC Honka – MIFK 4-3: MIFK hallitsee aluksi, mutta menettää otteen keskikentästä

Seitsemän maalia, muutama testipelaaja ja valmentajan taktinen virhearviointi. Näistä elementeistä rakentui FC Hongan ja Maarianhaminan IFK:n välinen Liigacupin ottelu.

Molemmat joukkueet lähtivät otteluun vahvasti varamiehisinä: loukkaantumiset, sairastelut ja pelikiellot rasittivat  joukkueiden miesvahvuutta.  Molemmilla joukkueilla oli kokoonpanossa mukana myös näyttöjään antavia testipelaajia, jotka yrittivät vakuuttaa mahdollisten uusien työnantajiensa päävalmentajat.

Hongan Mika Lehkosuo nimesi todella nuoren avauksen, jossa oli mukana myös kaksi toistaiseksi testissä olevaa pelaajaa ( oikea toppari Christian Tissone ja oikea laitapuolustaja Henri Aalto). Peräti 5 pelaajaa espoolaisten avauksesta oli syntynyt vuonna 1994 tai myöhemmin.

 

Lundberg vaihdettiin luokkaantuneen Jani Lyyskin tilalle jo 7. minuutilla.

Lundberg vaihdettiin luokkaantuneen Jani Lyyskin tilalle jo 7. minuutilla.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

MIFK prässää ylhäältä

 

Ottelun alku on hektinen: kumpikaan joukkue ei kykene rytmittämään peliään ja pallollisen kontrollin puute leimaa tapahtumia kentällä. Pelin virtaus on hyvin voimakas –  pääsääntöisesti hyökkäykset alkavat ja loppuvat nopeasti.

Numeropelinä ottelun alku on väritön: molemmat joukkueet lähtevät liikkeelle identtisillä ryhmityksillä ja peilaavat näin ollen lähtökohtaisesti toisensa pois. Hetkellisiä alueellisia ylivoimia kuitenkin muodostuu, kun joukkueiden muodostelmat varioivat hieman muun muassa peliä avatessa.

MIFK aloittaa prässäämällä Hongan alakertaa todella ylhäältä – neljällä pelaajalla. Kotijoukkue yrittää pari kertaa sitkeästi pelata toppareidensa kautta, mutta nämä ovat useasti pallon saadessaan liian syvällä omalla alueellaan ja avaaminen menee vaikeaksi.

Kun Hongan keskikentän pohjapelaajista toinen, Armend Kabashi, tiputtaa avaamismoduulissa toppareiden väliin, Jussi Vasara jää useasti keskustassa 1v2- tilanteeseen Diego Assiksen ja Samuel Nordbergin puristuksessa. Pelaaminen keskisektorin kautta on tukkoista ja neljä leveydessä olevaa pelaajaa (molemmat topparit ja laitapakit) menevät hukkaan sivurajoilla, kun kierrätys (ja painopisteenvaihdot!) alakerrassa on joko vuoroin liian hidasta tai sitten sitä ei tapahdu lainkaan.

Hongan avaamismoduuli ei toimi - alokolmion kierrätys on liian hidasta ja keskustan syöttösuunta on tukossa.

Hongan avaamismoduuli ei toimi tarpeeksi hyvin ensimmäisellä jaksolla – alakolmion kierrätys on liian hidasta leveyden hyödyntämiseksi ja keskustan syöttösuunta on tukossa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Maalit muuttavat otteluita

 

MIFK ottaa johdon upealla maalilla, joka on sekä kollektiivinen että individualistinen mestariteos. Maarianhaminalaisten oman puolustuskolmanneksen ja keskikolmanneksen rajoilla voittama pallo johtaa loistavaan diagonaaliseen painopisteenvaihtoon, joka hyödyntää tehokkaasti Honka-puolustaja Ilari Äijälän selustaan muodostuneen tyhjän tilan. Robin Östlindilta vaaditaan vielä tosin maailmanluokan yksilösuoritus avausmaalin tekemiseen: hän suuntaa ensimmäisen kosketuksen loistavasti pelin puolelle ja kiihdyttää keskiviivan tuntumasta lähes 40 metrin pituiseen spurttiin. Matkallaan maalille hän voittaa vielä yhden kaksinkamppailun ja sijoittaa pallon kliinisesti ohi Tuomas Peltosen.

Maalin jälkeen MIFK:in kovin rynnistys laantuu ja Honka alkaa päästä paremmin mukaan.  Vieraat laskevat prässikorkeuttaan ja  Honka saa enemmän tilaa pelin avaamiseensa.

Hongan tasoituksessa tarvitaan vierasjoukkueen maalivahdilta suosiollista avustusta, mutta miltei heti perään syntynyt johtomaali lämmittää varmasti eritoten penkkiä.

Joskus jalkapallossa maaleja tulee ”jostain” ja maalin arvo on kylmälle tulokselle on aina sama: vakio. Mutta kun maali ei synny ”jostain” vaan on suunnitelmallisuuden ja pitkäjänteisyyden tulos, voidaan maalin arvon olevan enemmän. Enemmän kollektiiville ja yhteiselle tavoitteelle.

Johtomaalissa nähdään kaksi onnistunutta (ja harjoiteltua!) lainalaisuutta: kun vastustajan puolustuslinjaa pakotetaan liikkumaan vertikaalisesti hyökkääjälle suunnatun syötön jälkeen, syntyy linjan selustaan lisää tilaa. Jotta selustaan syntynyt tila voitaisiin hyödyntää mahdollisimman nopeasti ei hyökkääjän ole syöttöä vastaan tullessaan järkevää ottaa pelivälinettä suojaukseen tai yrittää kääntymistä sen kanssa.

Sitä vastoin hyökkääjä pelaaja negatiivisessa pelinasennossa yhden kosketuksen in/out- syötön (palloa syötetään kahden tai kolmen pelaajan välillä vertikaalisesti ensin eteenpäin ja sitten taaksepäin, jotta vastustajan pelaaja saadaan liikkumaan eteenpäin ja näin ollen muodostamaan tilaa taaksensa) ja tarjoaa kanssapelaajilleen linjan taakse syntyneen tyhjän tilan hyödyntämiseen.

Hongan johtomaalissa tilan hyödyntää Jussi Vasara, joka tekee hienon marchisiomaisen syvyysjuoksun puolustuslinjan taakse ja sijoittaa pallon lievästi ylimielisellä (cheeky, englannissa sanottaisiin) nostolla yli vastaan tulleen maalivahdin.

Maali muuttaa ottelun: se on merkki kollektiivisesta prosessista ja prosessin tuottamasta onnistuneesta produktista. Joukkue alkaa uskomaan yhteiseen prosessiinsa pelissä. Prosessi – produkti- paradigmaa konkreettisimmillaan.

”Goals change games”, kuten englantilaiskommentaattorit lakonisesti tämän tästä toteavat.

 

Muutos vieraiden ryhmityksessä

 

Vaikka joukkueet lähtivät kartalla samanlaisilla ryhmityksillä oli vierailla maastossa todellisuudessa ylivoima keskustan sydämessä, kun Hongan ”kymppipaikalla” pelannut Jani Mäkijärvi oli varsin ujo pelinrakennusvaiheessa ja tyytyi ennemmin odottamaan palloja ylempänä.

Toiselle jaksolle MIFK:in Pekka Lyyski muuttaa suojattiensa ryhmitystä käsittämättömällä tavalla: hyvin keskikentän pohjalla ensimmäisellä jaksolla peliä tehnyt Tommy Wirtanen otetaan pois ja tilalle nostetaan testissä oleva italokärki Luca Gerbino. Vaihdon myötä joukkueen ryhmitys muuttuu 4-4-2:een, keskikentän 3v2-ylivoima menetetään ja maarianhaminalaiset tarjoavat Hongalle voiton luovuttaessaan keskikentän hallinnan kotijoukkueelle – vieraiden tyytyessään heittelemään palloja toppareilta isoille senttereille.

MIFK  kokee siis 15 minuutin tauon aikana täydellisen muodonmuutoksen (todellisen transition!!) – eikä ollut edes täysikuu.

Keskikentän menettämisen seurauksena MIFK menettää luonnollisesti myös pallon hallinnan ja otteen pelistä. Myös tilastot tukevat tätä tosiasiaa: ensimmäisellä jaksolla vieraiden syöttömäärä oli 214, toisella vain 113. Onnistuneiden syöttöjen prosentti laski vieraiden osalta myös tauon jälkeen selvästi: ensimmäisellä jaksolla 69, toisella 52 prosenttiyksikköä.

Muutkin syöttämistä koskevat tilastot ovat vieraiden kannalta lohduttomia: yli kolmen syötön ketjut vähenevät 100% – 34:stä 17:sta ja keskimääräisen syöttöketjun pituus putoaa 5,3 syötöstä 4,1 syöttöön. Myös keskimääräisen pallonhallintajakson muutos ajassa on dramaattinen: se putosi tauon jälkeen 11,3 sekunnista 8,1 sekuntiin, kun esimerkiksi Hongalla vastaava muutos oli 0,4 sekuntia.

Ja tämä kaikki on hyvin loogista: kun välit pelaajien kasvavat, syöttöjen välimatkat kasvavat ja tällöin myös niiden onnistuminen on huomattavasti vaikeampaa.

Honka puolestaan parantaa pallonhallinta prosenttiaan toiselle jaksolle 7 prosenttiyksikköä (54:stä 61:een), mutta muutoin sen syöttötilastot eivät juuri poikkea ensimmäisestä jaksosta. Eikä se olekaan oleellista. Oleellista on se, että toinen osapuoli menettää omastaan enemmän. Toinen ei ole valmis tangoon. Ja se ratkaisee voiton Hongalle.

MIFK 1st Half FC Honka
1 Goals 2
2 Shots On Goal 4
2 Missed Shot Attempts 3
50 % Shot Attempts On Goal 57
25 % Shot Attempts Scored 29
17:54 Time of Possession 20:39
46% Time of Possession % 54%
309 First Touches 330
11.3 Average Time of a Possession (sec) 13.0
214 Passes 235
69% Pass Completion % 71%
34 Number of Pass Strings 35
5.3 Average Pass String Length 5.5
11 Longest Pass String 12
1 Corner Kicks 2
2 Fouls Committed 6
2 Goalkeeper Saves 1
50 Goalkeeper Save % 50
MIFK 2nd Half FC Honka
2 Goals 2
3 Shots On Goal 5
2 Missed Shot Attempts 3
60 % Shot Attempts On Goal 62
40 % Shot Attempts Scored 25
13:58 Time of Possession 21:41
39% Time of Possession % 61%
216 First Touches 344
8.1 Average Time of a Possession (sec) 12.6
113 Passes 241
52% Pass Completion % 70%
17 Number of Pass Strings 39
4.1 Average Pass String Length 5.3
8 Longest Pass String 11
1 Corner Kicks 4
10 Fouls Committed 4
3 Goalkeeper Saves 1
60 Goalkeeper Save % 33

Tilastot eivät valehtele.

MIFK Game Total FC Honka
3 Goals 4
5 Shots On Goal 9
4 Missed Shot Attempts 6
56 % Shot Attempts On Goal 60
33 % Shot Attempts Scored 27
31:53 Time of Possession 42:20
43% Time of Possession % 57%
525 First Touches 674
9.7 Average Time of a Possession (sec) 12.8
327 Passes 476
62% Pass Completion % 71%
51 Number of Pass Strings 74
4.9 Average Pass String Length 5.4
11 Longest Pass String 12
2 Corner Kicks 6
12 Fouls Committed 10
5 Goalkeeper Saves 2
56 Goalkeeper Save % 40

Loppupäätelmät

Vaikka kyseessä onkin kilpailullinen ottelu, ei näitä talvikauden pelejä voi rinnastaa varsinaisen sarjakauden ottelutapahtumiin. Myyrmäen hallissa pelattu ottelu ei juurikaan tarjoa taktisia elementtejä eikä kummankaan päävalmentajan kohdalla voida puhua ottelun aikaisesta reaktiivisuudesta: kaikki vaihdot (sitä yhtä lukuun ottamatta) ovat suoria peilivaihtoja ja usein vieläpä loukkaantumisten pakottamia.

Kyseisissä ottelutapahtumissa miltei kaikkien valmentajien fokus on pääsääntöisesti oman systeemin kehittämisessä ja sekä testipelaajien koeajossa. Näin ollen on varsin luonnollista, että pelkästään tuloksesta ei pelata samalla tapaa kuin keväällä alkavissa sarjapeleissä.

Lyyskin kunniaksi kuitenkin sanottakoon, että hän osoitti reaktiivisuutta (joskin turhaa!?) ja tarjosi katsomoanalysoijille lisää pohdittavaa tuodessaan joukkueensa tauon jälkeen kentälle uudessa ryhmityksessä.

Harmi vain Lyyskin kannalta, että tämä osoittautui huonoksi ratkaisuksi ja lopulta virheeksi, joka maksoi voiton. Edes lopussa kentälle vaihdettu maalivahtivalmentaja (joka tosin oli vielä todella atleettisessa kunnossa) ei pystynyt kumoamaan Lyyskin taktista kömmähdystä ja täten kääntämään ottelua – vasemman laitalinkin paikalta.

Normaali
Otteluanalyysit

Otteluennakko: Napoli – Roma 6.1

Sunnuntaina pelattava Napolin ja Roman välinen ”Auringon derby”- Derby Del Sole on yksi koko alkuvuoden mielenkiintoisimmista otteluista.

 

Tässä hieman lähtökohtia loppiaissunnuntain todelliseen kliimaksiin.

 

Proaktiivisuus?

Kummaankaan joukkueen päävalmentajaa ei voida perustellusti määritellä kovinkaan proaktiiviseksi toimijaksi ja sen tähden nämä joukkueet poikkeavatkin seövästi perinteisestä italialaisesta valmennuskulttuurista. Sekä Walter Mazzarrin Napolilla että Zdenek Zemanin Romalla on selkeä vahva pelillinen identiteetti, joka ei juuri muutu miksikään ottelun tai vastustajan mukaan.

Zeman on vienyt oman juttunsa vielä hieman Mazzarria pidemmälle ja muutokset otteluiden sisällä ja reagointi ottelutapahtumissa ei perinteisesti ole kuulunut osaksi sympaattisen tsekin valmennuskuvaan.  Mazzarri on sen sijaan tässä kohtaa huomattavasti kollegaansa reaktiivisempi ja on useastikin tämän kauden aikana muuttanut ryhmitystään, kuten mm. tappioon päättyneessä vierasottelussa Interiä vastaan kuukausi takaperin. Tuolloin esimerkiksi kolmen topparin alakerta muutettiin hyökkäävämpään kahden topparin ja hyökkäävien laitapakkien neljän alakertaan.

Mazzarriltakin löytyy kuitenkin vahvan proaktiivinen tausta, sillä hän on monessa yhteydessä kertonut siirtyneensä kolmen alakerran käyttöön nimenomaan siitä syystä, että hän oli aiemmin aina vaikeuksissa Francesco Guidolinin Udinesen kanssa, joka on jo pitkään toiminut vankkumattomana nopeisiin vastahyökkäyksiin perustuvan 3-5-2:n kannattajana. Mazzarrin totesi vanhan viisauden toimivaksi: ”If you can´t beat them, join them.”

Ryhmitykset

Molemmat valmentajat siis luottavat myös sunnuntaina omaan juttuunsa. Tästä syystä ottelusta muodostunee myös äärimmäisen mielenkiintoinen. Zeman on omalle tyylilleen järkkymätön ja tulee juoksuttamaan miehistönsä tuttuun 4-3-3:een.

Muutamissa viime otteluissa (mm. Roman voittaessa Fiorentinan kotonaan 4-2) Zeman on kuitenkin pelaajavalinnoillaan tuonut pelijärjestelmäänsä pieniä nyanssieroja.  Violaa vastaan Pjanic nimettiin kartalla kolmen yläkertaan, mutta luonnossa hänen roolinsa ei ollut tyypillinen Romassa Zemanin aikana nähdyille yläkerran kolmikon pelaajille. Tyypillisesti keskikentän kolmikossa operoiva Pjanic oli selkeästi hyökkäyssuuntaan passiivisempi ja täten systeemi muistuttikin enemmin epäortodoksista 4-4-2:sta.

Ottelu Fiorentinaa vastaan toimii myös eräänlaisena sapluunana myös tulevan sunnuntain koitokselle. Vincenzo Montellan Fiorentinan tapaan myös Mazzarrin Napoli on jo pitkään pelannut kolmen topparin alakerralla ja asetelma 3v3 Napolin alakerrassa on varsin herkullinen. Roma-Fiorentina onkin ollut toistaiseksi yksi kauden vauhdikkaimmista (anti-kontrolloitua) Seria A- otteluista. Samanlaista menoa on siis lupa odottaa myös tällä kertaa.

Mazzarri on muuttanut oma ryhmitystään hieman puolustavampaan suuntaan ja varsinkin Ezequiel Lavezzin siirtyminen kesällä PSG:hen on jättänyt ison loven Napolin hyökkäystehoihin, jotka lepäävät nykyään entistä enemmän huikean Edinson Cavanin harteilla. Aiemmin selkeä 3-4-3 on nykyään ollut useimmiten selvä 3-4-1-2 Hamsikin osallistuessa entistä enemmän puolustamiseen varsinkin kärkipään joukkueita vastaan. Hamsikin osaksi puolustussuuntaan on monesti jäänyt vastustajan pelintekijää vastaan pelaaminen ja se on vienyt myös tehoja hänen hyökkäyspelaamisestaan.

Pelaajavalinnat

Zemanille on edessään mielenkiintoiset ratkaisut, sillä Daniele De Rossin nykyinen tilanne joukkueessa on hyvin kimurantti. Seuraikoni on aloittanut viimeottelut penkiltä ja hän missään vaiheessa ole tuntenut oloaan täysin kotoisaksi Zemanin ajoittain kaoottisen hyökkäämisen keskellä. De Rossi on vahvasti kontrollista elävä pelaaja ja eniten hänellä on annettavaa joukkueelleen juuri pitkissä ja hitaissa hyökkäyksissä.

Tässä kohtaa Zemanin vaikutus kahteen seuralegendaan on ollut täysin päinvastainen. Kun De Rossi on salaa haikaillut Luis Enriquen aikoihin (jolloin koko pelitapa oli rakennettu hänen ympärilleen), on Totti elänyt pitkästä aikaa elämänsä kevättä. Totti on ollut kuin uudesti syntynyt (ties kuinka monetta kertaa?) Zemanin alaisuudessa ja saa tehdä sitä minkä parhaiten taitaa: hyökätä ja olla arvaamaton (sekä hyvässä että huonossa).

Tilanne on monelta kantilta katsottuna vaikea ja jopa Zemanin kaltainen oman tien kulkija on joutunut varmasti moneen kertaan miettimään De Rossin tilannetta. Vaikka homma toimisi ilman häntä, olisi osa romanistoista silti tyytymätön joukkueen oman kasvatin asemaan seurassa ja pelko hänen siirtymisestään muualla täten varsin suuri.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että vain Michael Bradley ja Miralem Pjanic (joka on palannut ”hyökkäysvisiitin” jälkeen kerrosta alemmas) voivat olla jokseenkin varmoja valintoja keskustaan ja viimeisestä paikasta käytäneen tiukka kisa kreikkalaisen ja De Rossin välillä. Pirteitä otteita kauden mittaan esittänyt Roma-kasvatti Alessandro Florenzi jäänee tällä kertaa avauksen ulkopuolelle.

Napolin kahden keskustan paikat menevät todennäköisesti Gökhan Inlerille ja Valon Behramille. Kolmas sveitsiläinen keskikenttäpelaaja Blerim Dzemaili jäänee niukasti avauksen ulkopuolelle. Mazzarri luottanee enemmän kombat-osaston (Inler & Behrami) vahvempaan fysiikkaan ja hieman feminiinisempi Dzemaili jätetään vaihtoon antamaan vaihtoehdon valmentajana reaktiivisuudelle.

Nimenomaan tuon kombat-osaston tietäen, luulisi Zemanin kallistuvan De Rossin valintaan, mutta aika näyttäköön tämänkin meille.

Hyökkäyksen osalta Zeman luottanee pienen tauon jälkeen Tottin, Lamelan ja Osvaldon yhtistyöhön, joka toimikin erinomaisesti viimeisimmässä ottelussa ennen joulutaukoa Milania vastaan (4-2 voitto Romalle). Viime aikoina yhä enemmän vastuuta saanut Mattia Destro jää tällä kertaa pois avauksesta.

Napolin kolmesta ylimmästä pelaajasta varmoja valintoja aina kunnossa ollessaan ovat Cavani ja Hamsik. Kolmannesta paikasta avauksessa kisaavat kokenut Goran Pandev sekä kenties yksi kauden positiivimmista uusista tulijoista, Lorenzo Insigne. Tämä hieman yli 160 senttinen sähisijä tulee vielä tarjoamaan isosti riemunaiheita intohimoisille Napoli-kannattajille. Milanin El-Sharawyn ja Palermon argentiinalaisen Paolo Dybalan ohella Napolin oma kasvatti Insigne on varmasti yksi tulevaisuuden nimistä, ainakin Italiassa.

Alakerrassa suurin mielenkiinto kiinnittyy Napolin kolmikkoon. Viime otteluissa on monesta eri syystä (vire, pelikiellot, loukkaantumiset) nähty monenlaisia kolmikoita ja myös kapteeni Paolo Cannavaro on missannut muutaman ottelu. En ole ennustaja, mutta arvelen Mazzarrin nimeävän kolmen alakertaan Cannavaron, Alessandro Gamberinin sekä Hugo Campagnaron. Vaihtoehtoina Miguel Britos ja vakiokolmikosta pudonnut Salvatore Aronica.

Pointit

3v3

Kuinka Napoli hoitaa 3v3- tilanteen omassa päässään? Kolmen alakerralla Romaa  vastaan viime otteluissa pelanneet Siena ja Fiorentina joutuivat suuriin ongelmiin nopeiden hyökkäyksien kanssa. Pelin juoni on selvä: Roma yrittää mahdollisimman nopeasti päästä etenemään ylöspäin, jotta heidän kannaltaan vähintään 3v3 saataisiin konkretisoitua Napolin alueella.

Kotijoukkueen 1v1- puolustaminen korostuu, jos laitapelaajat (tod. näk Maggio ja Zuniga) eivät ehdi alas tukemaan toppareita.

Kontrolli

Tai tässä kohtaa oikeastaan sen puute. Molemmat joukkueet perustavat pelaamisensa vastahyökkäyksiin ja ylipäätään nopeisiin positiivisiin transitioihin, joten varsinaista pallonhallintaa ja hidasta hyökkäämistä nähdään vähän. Sitä vastoin antikontrolli rehottaa kuin harmaa talous konsanaan Napolin kaupungin liike-elämässä sekä valtakoneistoissa.

Vire

Joukkueet palaavat kahden viikon tauolta ja päivän vireystila on arvoitus. Roma käytti osan ”lomastaan” Amerikan minikiertueella ja sunnuntaina selviää oliko uuden jenkkiomistajan masinoima ristiretki sen kaiken arvoista. Sunnuntainen vierailu Napolin San Paololla muistuttanee  kuitenkin kaikkea muuta kuin Roman muutaman päivän takaista visiittiä Disneyworldiin.

 

 

 Napoli – Roma su 6.1 klo 21.40 MTV3 Max Sport 2

Normaali
Otteluanalyysit

Derby della Mole: Juventus – Torino 3-0

Juventus lähti otteluun takanaan niukka tappio Milanille, kun Torino taas pyrki rakentamaan viime viikkoisen Fiorentina-tasurin perustuksille.

Juven aloituksessa vaihtuu viisi pelaajaa Milan-ottelun jälkeen. Lichtsteiner palasi loukkaantumisen jälkeen ja korvasi Mauricio Islan, Quagliarella sai tehdä tilaa Giaccherinille, Pogba tuli Vidalin paikalle, De Ceglie sivuutti Caceresin ja Asamoah sai jäädä penkille Giovincon palatessa avaukseen.

Gianpiero Ventura juoksutti FC Torinon Derby della Moleen täsmälleen samalla aloituksella kuin vajaa viikko sitten kotipelissä Fiorentinaa vastaan.

Kuva

Juven aloituksessa oli monta muutosta – Torinolla ei yhtään.

Juven alakerta

Juven aloitus tarjoaa siis ryhmityksestä lähtien paljon yllätyksiä. Tuttu ja toistaiseksi mukavasti kauden mittaan toiminut 3-5-2 sai väistyä 4-3-3:n tieltä. Syitä tähän ryhmityksen vaihtoon lienee muutamia, joskin varmin tieto on vain Antonio Conten hallussa.

Ensinnäkin vakiokalustoon vasemman laitapakin Giorgio Chiellinin poissaolo loukkaantumisen vuoksi kolmen alakerrasta on osoittautunut Juvelle odotetun ongelmalliseksi. Milania vastaan Chiellinin paikalla nähtiin Martin Caceres, joka on yleisimmin operoinut sivurajalla viiden keskinkentän linjassa wing-backin roolissa ja sielläkin useimmiten vaihtomiehenä. Kolmen topparin alakerrassa Caceresin esitys Milania vastaan ei siis Antonio Conten mielestä liene ollut tarpeeksi laadukas.

Myös vastustajan pelaaminen on tässä kohtaa otettava huomioon yhtenä vaikuttavana tekijänä. Neljän linjaan sopeutuminen voitaneen nähdä myös Conten tapana reagoida Torinon hyvään esitykseen viime ottelussa Fiorentinaa vastaan, jolloin sen vahvan energinen 4-4-2 tuotti yllättävän suuria vaikeuksia Vincenzo Montellan Violan (ja siis Conten Juven!) käyttämälle 3-5-2:lle. Varsinkin Torinon laitapelaajien (Santana & Cerci) ennakkoluulottomat esitykset aiheuttivat ongelmia puolustussuuntaan Violan laitapelaajille Quadradolle ja Pasqualelle, jotka taas pallollisina joutuvat useasti laidalla 2v1- alivoimatilanteisin Torinon hyvin toimivaa tuplaprässiä vastaan (laitapelaaja + laitapakki).

Pyörivä keskusta – uhka kaukaa

Ottelun alkupuolisko on hyvin tunnustelevaa pelaamista eikä kumpikaan joukkue saa kunnollista otetta pelitapahtumista. Juven parhaat maalintekopaikat siunaantuvat lupaavalle Paul Pogballe, joka yrittää pari kertaa kaukaa ja laukookin tulisesti. Tämäkin kertoo olennaista ottelusta: Torino puolustaa tiiviisti eikä Juve löydä tilaa linjojen välistä. Näin ollen ratkaisuja pitää hakea sieltä missä tilaa on – kauempana maalista,  toisen linjan etupuolelta.

Huomionarvoista on Juventuksen keskustakolmion roolitukset. Ensimmäisen jakson puolivälin tietämillä tulee vaihe, jonka aikana kaikki kolmikosta Pirlo, Pogba ja Marchisio nähdään tekemässä melkein kaikkea mahdollista (mm. tekemässä juoksuja hyökkäyssuunnan syvyyteen sekä makaamassa syvällä omalla alueella oman joukkueen hyökätessä). Tämä voi olla harkittua (esim. Pirlon roolin ajoittainen sekoittaminen vastustajan pelin sekoittamistarkoituksessa) tai pelaajille täysin luonnollista ”hallittua kaaosta”, jonka aikana myös valmentaja miettii ihmeissään kentällä näkemiään asioita. Veikkaan kuitenkin ensimmäistä.

Toinen jakso

Ensimmäisen jakson loppupuolella Torinon saama ulosajo muuttaa ratkaisevasti pelin luonnetta ja tämä tulee ottaa tietenkin huomioon myös taktisten elementtien tulkinnassa. Ventura reagoi ulosajoon hyvin ortodoksisella tavalla ja ottaa pois toisen hyökkääjänsä (aavistuksen Bianchin alapuolella pelanneen Meggiorinin) topparin (Di Cesare) korvatessa ulosajatun topparin (Glik). Näin ollen Torino ryhmittyy alivoimalla selkeään 4-4-1- muodostelmaan.

juve_torino2

Toiselle jaksolle Conte tekee ratkaisevan pelaajavaihdon ja Juven laitapakit pelaavat selvästi rohkeammin ylöspäin.

Asetelma ottelulle on siis tässä kohtaa selvä ja Juve aloittaa painostuksen heti toisen jakson alusta asti. Puoliajalla Giaccherinin tilalle kentälle vaihdettu Bendtner osoittautuu loistavaksi vaihdoksi – ei suinkaan kuitenkaan Bentdnerin vuoksi vaan syystä, että Vucinic siirtyy vaihdon myötä pois keskushyökkääjän paikalta vasemmalle laidalle kolmen hyökkääjän yläkerrassa, Giovincon vaihtaessa ensimmäisen jakson vaihtelun jälkeen pysyvästi vasemmalle laidalle.

Tässä tulee esiin myös 4-3-3:n etu nimenomaan hyökäyspäässä verrattuna 3-5-2:seen (varsinkin kun pelataan ylivoimalla ja/tai halutaan satsata enemmän hyökkäykseen). Keskustan 3v2- ylivoima tekee tuhojaan keskustassa ja pakottaa Torinon laitakeskikenttiä (Santana & Cerci) hieman lähemmäs keskustaa, jonka seurauksena laidoille muodostuu monesti vähintään 1v1-tilanteita (tai 2v1!) Juven hyville haastajille (Vucinic & Giovinco).

Hyökkäävien laitapakkien etu suhteessa wingbackeihin on tässä kohtaa selvä, sillä laidoilla voidaan siis muodostaa varsin mutkattomasti ylivoimatilanteita (esim. takaakierrolla ja pelaajia jää ainakin yksi enemmän maalintekoalueille vrt. 3 pelaajan alakerta), joita Juve käyttääkin tehokkaasti.

Ensimmäinen maali on tyyppiesimerkki tästä: kun Giovinco antaa oikealta laidalta ratkaisevan keskityksen on Lichtsteiner jo tulossa hänen takaansa muodostamaan mahdollista 2v1:stä laitapakille, joka näin ollen ei voi lähteä yrittämään riistoa. Giovinco saa siis tarpeeksi tilaa laittaa loistavan pallon takatolpalle, jonne tyypillisen syvyysjuoksunsa tehnyt Claudio Marchisio nousee ja puskee pallon maaliin.

Myös toisessa maalissa tilanne rakentuu laidalla. Vucinic pääsee kuljettamaan 1v1- tilanteessa (jonne laitapakiksi kentälle vaihdettu Asamoah on hyvää vauhtia tulossa muodostamaan 2v1- tilannetta) tempokuljetuksella keskustaan ja syöttää loistavasti kentän läpi koko Torinon puolustuslinjan edestä (very dangerous!) Giovincolle, joka lataa 2-0.

Muutenkin Vucinicin rooli on ottelun kannalta merkittävä. Hän tarjoilee kolmannen maalin syötön (jota edeltään Matrin keskitys laidalta – Lichtsteiner tekemässä samanaikaista takaakiertoa!) elegantisti rinnallaan Marchisiolle ja tämän lisäksi järjestelee tätä ennen loistapaikat sekä Bendtnerille että Pogballe. Vucinicin rooli muuttuu oleellisesti hänen siirtyessä keskeltä laidalle: varsinkin alivoimaa vastaan pelattaessa korostuu ylimääräinen tila laidalla (normaalistikin joukkueet haluavat puolustaa keskustan alueita tarkemmin!), jonka montenegrolainen pystyy hyödyntämään loistavilla tempokuljetuksillaan ja kehonhallinnallaan (painon siirto vauhdissa puolelta toiselle) ja näin ollen tekemään eroa kentällä. Hänen pelaamisensa näyttää parhaimmillaan sekä nopealta että hitaalta – samanaikaisesti. Vain hyvä pelaaja pystyy hidastamaan peliä pallo jalassaan vastustajan hyökkäysalueellaan – ilman pelkoa turhasta kiireestä ja häsellyksestä. Se, jos mikä on sitä taitoa!

Loppupäätelmät

Ottelun eräänlaisena kulminaatiopisteenä voidaan tietenkin pitää Glikin saamaa punaista korttia ottelun 36. minuutilla, joka kieltämättä ratkaisi pelin kulun lopullisesti. Siitä huolimatta Juventukselle jäi ottelussa vielä tekemistä eikä ollut sattumaa miten maalit lopulta tulivat. Se, että kaikki kolme maalia noudattivat samaa kaavaa (ylivoiman muodostaminen laidalla), kertoo olennaisen joukkueen taktisesta tiedostamisesta sekä valmennuksen laadusta.

Vucinicin siirtyminen laidalle muutti pelin kulkua ja teki Juvesta vaarallisemman oikeilla alueilla.

Ylivoimalla pelaaminen ei välttämättä antanut realistista kuvaa Juven käyttämän neljän alakerran toimivuudesta, mutta roolitukset näyttivät ainakin napsuvan kivasti kohdilleen pelin edetessä ja keskustan kolmionkin pelaaminen oli toisella jaksolla selvästi ensimmäistä jaksoa stabiilimpaa sekä tietenkin myö kontrolloidumpaa.

Mielenkiinnolla jäädään seuraamaan millaisella ryhmityksellä Juve pelaa ensi viikolla vierasottelussa Palermoa vastaan, kun Antonio Conte palaa toimitsijakieltonsa jälkeen sivurajan tälle puolen tositoimiin.

Harmi Torinon (ja koko ottelun!) kannalta, että peli lässähti hieman odotetusti aikaiseen ulosajoon. Torino on ehdottamasti seuraamisen arvoinen joukkue ja varsinkin Santanan pirteät esitykset vasemmalla laidalla ovat herättäneet kiinnostukseni (lieköhän siirto isompaan seuraan tulossa, kenties jo tammikuussa!) Kaiken kaikkiaan Torinon aktiivisen positiviinen 4-4-2 on jälleen kerran piristävä ilmestys taktisesti erittäin värikkääseen Serie A:han, josta tällä hetkellä näyttäisi muodostuvan myös viihdearvoltaan varsin jännittävä sarja. Vaikka sehän on tietysti tässä kontekstissa täysin toisarvoista.

Normaali